Sentin matkassa

Ystävä kävi yökyläilemässä kahden yön ajan meillä, ja siinä oli ihmetystä ja hämmennystä meitin pienelle Sentillemme. Pieni tytöntyllerö kun on hyvin, hyvin arka ja ehkäpä jopa epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Tämä juontaa juurensa siihen, kun pentumme on viettänyt elämänsä ensimmäiset (ja ihmisiin sopeutumisen kannalta tärkeimmät) kuukaudet metsässä - tietämättä ihmisistä tuon taivaallistakaan. Hänen työnimensä olikin Villeistä villein ja Aivan villi, ennen kuin typy muutti kaupunkiin. 

Ystäväni kehui kuinka Sentti on jo huomattavasti rohkeampi: pikkanen ei juossut enää kaappiin piiloon, vaan näytti karvaista naamaansa ja vähän hakeutui leikkimäänkin. Lopulta myös tonkimaan ystäväni tavaroita.

Mutta ystäväni istumiminen kasan toiselle puolelle.. alkoi olemaan jo vähän liikaa.

Kaunis ja pieni emokissa, toimii seurallisena tallikissana tutuilla, ja ajan tullen synnytti sitten pentueensa hyvään kätköön puuliiterin alle. Sieltä emo sitten kiikutti pentunsa aina vain kauemmaksi ihmisistä, tai pikemminkin pihan adhd-koirista... Sentin sisarukset löytyivät viikkoa paria aiemmin kuin Sentti.

Mutta eipä tässä nyt muuta; Sentti jatkaa riehumistaa, Sissi potee kyltymätöntä halipulaa ja Chichussa on edelleen vahvat diivan elkeet.