Näytetään tekstit, joissa on tunniste Odessa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Odessa. Näytä kaikki tekstit
tiistai 10. kesäkuuta 2014
torstai 17. huhtikuuta 2014
Karvakavereita
Viime viikonloppuna shelttinaiset Nelda ja Tara olivat ekaa kertaa hoidossa "Caramean koirahoitolassa". Tara on minulle vanha tuttavuus; olen tuntenut sen oikeastaan melkein sen koko elämän (10 vuotta). Nelda on näistä kahdesta nuorempi, ja se on ollut vähän etäinen minua kohtaan. Nyt kuitenkin, kun sain sen yökyläilemään, se lämpeni minulle, ja voi jösses että on ihana tapaus! Nelda on tosi läheisyydenkaipuinen ja kulkee perässä kuin perskärpänen. Lisäksi se alkaa innostuessaan haukkua, aivastella ja pitää sellaista hurisevaa "hrrrr, hrrrr, hrrr!" -ääntä. Aivan tajuttoman lutuinen luttana. Tarasta jo tiesinkin, että se on ihuna wanha mumma. ♥ Poikaystävänikin ihastui näihin ihan täysin, joten pikkuakat tulevat varmasti jatkossakin hoitoon meille.
Tehtiin tänään Odessalle mittaus.
Pituus, ennen kuin vilautin sen kuonon edessä rusinaa: 42 cm kuononpäästä hännänpäähän.
Pituus, kun olin vilauttanut sen kuonon edessä rusinaa: 52 cm kuononpäästä hännänpäähän.
Kyllä kani rusinan perässä venyy! Odessa rakastaa rusinoita, ja silloin harvoin, kun se saa muutaman, se menee ihan sekaisin. :'D
Nelda
Tara ja Nelda
Ja meidän Odessa voi edelleen pörheästi & pulskeasti.
Se on nykyään tosi rakastanut poikaystäväänikin, ja tunne taitaa olla molemminpuolinen. :D
Tehtiin tänään Odessalle mittaus.
Pituus, ennen kuin vilautin sen kuonon edessä rusinaa: 42 cm kuononpäästä hännänpäähän.
Pituus, kun olin vilauttanut sen kuonon edessä rusinaa: 52 cm kuononpäästä hännänpäähän.
Kyllä kani rusinan perässä venyy! Odessa rakastaa rusinoita, ja silloin harvoin, kun se saa muutaman, se menee ihan sekaisin. :'D
torstai 6. maaliskuuta 2014
Kuulumisia
Heips!
Käytiin viime viikonloppuna Ikeassa, ja nyt on kaninkin kammarissa keväisen merihenkinen sisustus:
Käytiin viime viikonloppuna Ikeassa, ja nyt on kaninkin kammarissa keväisen merihenkinen sisustus:
Joo-o, hieman huvittavaa, kun kanilla on noin hieno matto. Puolustuksekseni sanon, että se on 100 % puuvillaa, konepestävä, maksoi vain kolmisen euroa ja tummaa värivaihtoehtoa ei ollut. Nyt sopii sitten kaninkin residenssi yhteen olohuoneen sisustuksen kanssa. :D
Ystäväni Mirvan koira Pomppis on täällä hoidossa ainakin viikonlopun yli. Lisäksi Chicokin on meillä tämän iltapäivän kyläilemässä. Käytiin poikaystävän ja koikkujen kanssa oikein pitkällä lenkillä. Sää oli kiva, tyyni ja melkein aurinkoinen, ja olin niin viikonloppufiiliksissä - kunnes tajuntaan palasi se ikävä tieto, että huomenna on kahdeksan aamu kouluun.
Koirien fiilikset on edelleen hyvin raukeat, Pom nuokkuu tyynyllään ja Chico on vallannut pörrömaton, sen lempipaikan täällä meillä. Chicolla ei meinannut pysyä silmät auki, kun valokuvia nappasin.
Väsynyt koira = onnellinen koira.
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Kiaran Ihanat Siskokset
Heippa vaan kaikille, ja hyvää uutta vuotta!
Postailin tänne jo kuvia Chicon pentu- ja nuoruusajoilta - nyt seuraa sietämättömän suloinen kuvapläjäys Odessan elämästä aikaa ennen minua.
Odessa tuli minulle 1,5-vuotiaana varhaiseläkkeelle synnytysvaikeuksien takia. Sen supistukset olivat niin heikot, ettei se meinannut saada poikasiaan synnytettyä. Kahden poikueen jälkeen Odessan kasvattaja siis päätti, että hän poistuu jalostustyöstään. Ja niin neitokainen sitten tuli tänne minulle, kotikaniksi.
Toisinaan minua harmittaa mielettömästi, etten ole koskaan nähnyt Odessaa pikku poikasena. Toisaalta taas en osaa kuvitellakaan elämääni toista kania. Odessaa ihanampaa otusta ei olekaan. Olen onnellinen, että saan tarjota hänelle hyvät varhaiseläkepäivät.
Onneksi kuitenkin Odessan sisaren, Orianan, omistaja sattui löytämään minut blogini kautta, ja hän lähetti minulle Odessan ja Orianan vauvakuvia. Olen nähnyt myös kuvan Odessan emästä Pipsasta, ja se on aivan saman näköinen, kuin nämä sisarukset...
Postailin tänne jo kuvia Chicon pentu- ja nuoruusajoilta - nyt seuraa sietämättömän suloinen kuvapläjäys Odessan elämästä aikaa ennen minua.
Odessa tuli minulle 1,5-vuotiaana varhaiseläkkeelle synnytysvaikeuksien takia. Sen supistukset olivat niin heikot, ettei se meinannut saada poikasiaan synnytettyä. Kahden poikueen jälkeen Odessan kasvattaja siis päätti, että hän poistuu jalostustyöstään. Ja niin neitokainen sitten tuli tänne minulle, kotikaniksi.
Toisinaan minua harmittaa mielettömästi, etten ole koskaan nähnyt Odessaa pikku poikasena. Toisaalta taas en osaa kuvitellakaan elämääni toista kania. Odessaa ihanampaa otusta ei olekaan. Olen onnellinen, että saan tarjota hänelle hyvät varhaiseläkepäivät.
Onneksi kuitenkin Odessan sisaren, Orianan, omistaja sattui löytämään minut blogini kautta, ja hän lähetti minulle Odessan ja Orianan vauvakuvia. Olen nähnyt myös kuvan Odessan emästä Pipsasta, ja se on aivan saman näköinen, kuin nämä sisarukset...
Kiaran Ihana Odessa vasemmalla, Kiaran Ihana Oriana oikealla.
Odessa oikealla, Oriana vasemmalla. Ei noita erota toisistaan mitenkään!
Odessa.
Odessa-kaunottareni jälleen.
Ja tässä mamma-Odessa omien poikastensa kanssa.
Että sellaista söpöstelyä tämän vuoden alkuun. Minulle tulee aina ihan pehmoinen, pörröinen olo, kun katselen näitä kuvia. Miten käsittämättömän suloinen on pieni Puppani ollutkaan vaavina, tui. ♥
maanantai 21. lokakuuta 2013
Hänen Kuninkaallinen Kaniutensa Kiaran Ihana Odessa
Eläin käyttäytyy kovasti majesteettisin elkein, mutta oikeasti se on noin hassu. Tui.
maanantai 14. lokakuuta 2013
Ihana, kamala, kani
Heipähei!
Tällä kertaa ajattelin avautua hieman Odessan huonoista puolista. Kyllä, Odessassa on myös niitä. Tietysti omasta kultamussukastaan tulee useimmiten puhuneeksi vain positiivisessa mielessä - ihmekös tuo, kun oma lemmikki on tietysti itselle se maailman paras otus, ja aivan järjettömän rakas. Odessa ei ole mikään poikkeus tähän sääntöön.
Tulin kuitenkin ajatelleeksi, ettei ole hyvä antaa tietynlajisesta lemmikistä liian ruusuista kuvaa, ettei joku tule ihastuneeksi tähän utopistiseen päiväuneen, ja ottaneeksi vain sen perusteella kyseisen elukan lemmikikseen. (Tässä välissä huom; minulle 'elukka', ja koirista 'piski/rakki' ovat myös lellittelynimiä ja käytän niitä siis positiivisessa, humoristisessa mielessä.)
Varmaan lähes jokaista Odessan hyvää puolta kohden siinä on myös yksi huono puoli. Silti, huolimatta kaikista kanini omituisuuksista ja eräistä suorastaan raivostuttavista käytösmalleista minulle ei koskaan tulisi mieleenkään luopua Odessasta. Sitähän tosirakkaus on, että tuntee myös toisen - oli se sitten ihminen tai lemmikki - huonot puolet, ja rakastaa tätä niistä huolimatta. ;)
Sitten seuraa avautumista nimenomaan Odessan ärsyttävyydestä. Aloitetaan kuvasarjalla, joka kuvaa sitä todella hyvin:
Odessalla on kyllä tapana juosta luokseni, kun istahdan lattialle, ja laittaa pää söpösti jalkojeni päälle (tässä kuvassa minulla on jalassani hemaisevat pörrösukat, koska meillä on kotona tosi kylmät lattiat) ...
... mutta sillä on myös tapana ruveta kaivamaan jalkaani etutassuillaan, tai tökkimään minua kuonollaan, jos julkenen lakata silittämästä sitä. :D
Tuohon edelliseen kuvasarjaan oikeastaan kietytyy aivan loistavalla tavalla koko Odessan ristiriitainen persoona. Se on mitä ihastuttavin kullannuppu ja rakastaa ihmisten seuraa ja silityksiä - mutta se on myös mitä raivostuttavin diiva, joka kyllä näyttää mielipiteensä heti, jos joku asia ei häntä miellytä. Se on mm. pissannut päälleni kostoksi siitä, etten enää tunnin rapsuttelun jälkeen suostunut silittämään sitä. Ja neljän päivän Barcelonan matkamme jälkeen se mökötti minulle ja poikaystävälleni kaksi kokonaista viikkoa, kun "hylkäsimme" hänet niin julmasti hoitopaikkaan (jossa häntä epäilemättä kohdeltiin mitä herttaisimmin). Toisaalta Odessan kuningattaren elkeet ovat myös meillä aivan jatkuva huumorin aihe; Odessan suurta persoonaa ei vain voi olla rakastamatta.
Odessan diivailu on tietysti vain yksittäisen kanin luonteenpiirre - tosin myös kaksi aiempaa luppistamme ovat olleet hämmästyttyttävän samanlaisia. Piimä mökötti kynsien leikkaamisen jälkeen kaksi viikkoa, Kakarani taas oli raivoisan omistajauskollinen ja puri kaikkia muita, kuin minua. Odessa on kyllä näistä kolmesta kaikkein pahin pikku prinsessa. Joka tapauksessa voisin väittää, että niin seurallisuus ihmisiä kohtaan, kuin muutenkin suuri persoonallisuus, ovat nimenomaan kääpiöluppiksille aika tyypillisiä rotuominaisuuksia.
Mutta, mutta. Odessassa on myös sellaisia huonoja puolia, joiden uskaltaisin veikata olevan aika yleisiä kaikille kaniroduille.
Esimerkiksi tämä merkkailu. Odessa on aina ollut hyvin siisti kani, se tekee häkissä kaikki tarpeet vessalaatikkoon, eikä ole ennen tehnyt juuri mitään häkin ulkopuolelle. Nyt se on kuitenkin ottanut tavaksi pissiä sohvallemme, ja joudumme pitämään siinä barrikadeja, ettei se enää pääse sinne. Luulen, että suurin osa kaneista ei ole edes niin sisäsiistejä, kuin Odessa on ollut. Lisäksi Odessan virtsankarkailu tuntuu nyt iän myötä pahentuneen. Ennen minulle tuloaan Odessalla teetettiin kaksi poikuetta, ja sen synnytykset olivat todella rankkoja, koska sillä oli liian heikot supistukset. Se ei meinannut saada vauvojaan synnytettyä. Luulen, että tästä sille jäi virtsankarkailuongelma. Ennen satunnainen ongelma on nyt paisunut jokapäiväiseksi, ja iltaiseen rutiiniini kuuluu nykyään pissatippojen pyyhkiminen pois niistä huoneista, joissa Odessa saa juosta. Kania hankkiessa pitää siis varautua siihen, että ne sotkevat.
Niin, ja juoksutus. Kania ei pidä ikinä ottaa häkkieläimeksi, vaan sen pitäisi saada olla vapaana mahdollisimman paljon. Koska kania ei oikein voi jättää vapaaksi valvomatta (ne tuhoavat terävillä hampaillaan kaikenlaista, kun silmä välttää), kani on aikaa vaativa lemmikki.
Sitten on tietysti häkin siivous. Kaikki kanit eivät opi käyttämään vessalaatikkoa, ja silloin häkin siivoaminen on tietysti vaivalloisempaa. Minä siivoan Odessan häkin 2-3 päivän välein - siis melko usein. Tähänkin kannattaa varautua.
Kanilta pitää myös 2-4 viikon välein leikata kynnet. Se ei aina ole ongelma, jos kanin onnistuu totuttamaan käsittelyyn pienestä pitäen. Meillä kynsien leikkuu on aina yhtä tuskaa; jostain mystisestä syystä Odessa pelkää sitä aivan järjettömästi, vaikka on muuten hyvin käsiteltävä. Saan rauhassa tutkia ja hoitaa sen silmiä, kurkkia korviin, pestä tarvittaessa pepun hanan alla - mutta sitten kynsienleikkuu on se maailman hirvein juttu.
Kanin ruokinta taas ei ole ollenkaan vaikeaa, mutta se on tarkkaa. Kanille ei saa antaa jääkaappikylmää ruokaa (eikä myöskään jääkylmää vettä), joten tuoreruoka on muistettava aina ottaa lämpenemään pöydälle hyvissä ajoin ennen kanin ruokintaa. Tuoreruokaa ei myöskään saa antaa liikaa, sillä siitä voi seurata masuvaivoja (mm. ripulia tai ummetusta, tai vielä pahempi ähky). Kanilla on myös koko ajan oltava heinää tarjolla. Kanit tarvitsevat todella paljon kuitua, joten näkkileivän tarjoaminen on myös hyvä idea. Lisäksi kanien hampaat kasvavat koko ajan, joten niille olisi hyvä tarjota nakerrettavaksi esim. hedelmäpuiden oksia, pahvia (ei kuitenkaan sellaisia wc-rullia, jotka voi huuhdella pöntöstä alas!) ja kuivattua ruisleipää (tuoreesta kani saa vain ripulin).
Eli summasummarum: Kania hankkiessa pitää ottaa myös huomioon...
1) ... että eri kaniroduilla on erilaiset luonteet, ja roduista tulisikin valita itselleen parhaiten sopiva
2) ... että vanheneminen tuo kaneillekin erilaisia ongelmia ja eläinlääkärikuluja
3) ... että kanit sotkevat. Jopa sisäsiisti kani tulee levitelleeksi heiniä ja kuivikkeita ympäristöönsä, pahimmassa tapauksessa kani tekee pissat ja papanatkin lattialle
4) ... että kani ei ole häkkieläin. Se tarvitsee paljon liikuntaa ja on siis aikaa vievä
5) ... että kanit ovat varsinaisia tuholaisia, ne saattavat nakertaa kaikkea sähköjohdoista huonekaluihin
6) ... että kanin häkkiä pitää siivota riittävän usein ja kyllä, se on pahanhajuista puuhaa
7) ... että kanin kynnet on leikattava säännöllisesti, vaikka kani laittaisi kaikin keinoin hanttiin
8) ... että kanin ruokinta ei ole vaikeaa, mutta se on hyvin tarkkaa tehdä oikein
9) ... että jos kaikesta tästä huolimatta haluat vielä kanin - se on aivan mahtava lemmikki.
Että sellaista tänään. Aika pitkä sepustus. :D
Tällä kertaa ajattelin avautua hieman Odessan huonoista puolista. Kyllä, Odessassa on myös niitä. Tietysti omasta kultamussukastaan tulee useimmiten puhuneeksi vain positiivisessa mielessä - ihmekös tuo, kun oma lemmikki on tietysti itselle se maailman paras otus, ja aivan järjettömän rakas. Odessa ei ole mikään poikkeus tähän sääntöön.
Tulin kuitenkin ajatelleeksi, ettei ole hyvä antaa tietynlajisesta lemmikistä liian ruusuista kuvaa, ettei joku tule ihastuneeksi tähän utopistiseen päiväuneen, ja ottaneeksi vain sen perusteella kyseisen elukan lemmikikseen. (Tässä välissä huom; minulle 'elukka', ja koirista 'piski/rakki' ovat myös lellittelynimiä ja käytän niitä siis positiivisessa, humoristisessa mielessä.)
Varmaan lähes jokaista Odessan hyvää puolta kohden siinä on myös yksi huono puoli. Silti, huolimatta kaikista kanini omituisuuksista ja eräistä suorastaan raivostuttavista käytösmalleista minulle ei koskaan tulisi mieleenkään luopua Odessasta. Sitähän tosirakkaus on, että tuntee myös toisen - oli se sitten ihminen tai lemmikki - huonot puolet, ja rakastaa tätä niistä huolimatta. ;)
Sitten seuraa avautumista nimenomaan Odessan ärsyttävyydestä. Aloitetaan kuvasarjalla, joka kuvaa sitä todella hyvin:
Odessalla on kyllä tapana juosta luokseni, kun istahdan lattialle, ja laittaa pää söpösti jalkojeni päälle (tässä kuvassa minulla on jalassani hemaisevat pörrösukat, koska meillä on kotona tosi kylmät lattiat) ...
... mutta sillä on myös tapana ruveta kaivamaan jalkaani etutassuillaan, tai tökkimään minua kuonollaan, jos julkenen lakata silittämästä sitä. :D
Tuohon edelliseen kuvasarjaan oikeastaan kietytyy aivan loistavalla tavalla koko Odessan ristiriitainen persoona. Se on mitä ihastuttavin kullannuppu ja rakastaa ihmisten seuraa ja silityksiä - mutta se on myös mitä raivostuttavin diiva, joka kyllä näyttää mielipiteensä heti, jos joku asia ei häntä miellytä. Se on mm. pissannut päälleni kostoksi siitä, etten enää tunnin rapsuttelun jälkeen suostunut silittämään sitä. Ja neljän päivän Barcelonan matkamme jälkeen se mökötti minulle ja poikaystävälleni kaksi kokonaista viikkoa, kun "hylkäsimme" hänet niin julmasti hoitopaikkaan (jossa häntä epäilemättä kohdeltiin mitä herttaisimmin). Toisaalta Odessan kuningattaren elkeet ovat myös meillä aivan jatkuva huumorin aihe; Odessan suurta persoonaa ei vain voi olla rakastamatta.
Odessan diivailu on tietysti vain yksittäisen kanin luonteenpiirre - tosin myös kaksi aiempaa luppistamme ovat olleet hämmästyttyttävän samanlaisia. Piimä mökötti kynsien leikkaamisen jälkeen kaksi viikkoa, Kakarani taas oli raivoisan omistajauskollinen ja puri kaikkia muita, kuin minua. Odessa on kyllä näistä kolmesta kaikkein pahin pikku prinsessa. Joka tapauksessa voisin väittää, että niin seurallisuus ihmisiä kohtaan, kuin muutenkin suuri persoonallisuus, ovat nimenomaan kääpiöluppiksille aika tyypillisiä rotuominaisuuksia.
Mutta, mutta. Odessassa on myös sellaisia huonoja puolia, joiden uskaltaisin veikata olevan aika yleisiä kaikille kaniroduille.
Esimerkiksi tämä merkkailu. Odessa on aina ollut hyvin siisti kani, se tekee häkissä kaikki tarpeet vessalaatikkoon, eikä ole ennen tehnyt juuri mitään häkin ulkopuolelle. Nyt se on kuitenkin ottanut tavaksi pissiä sohvallemme, ja joudumme pitämään siinä barrikadeja, ettei se enää pääse sinne. Luulen, että suurin osa kaneista ei ole edes niin sisäsiistejä, kuin Odessa on ollut. Lisäksi Odessan virtsankarkailu tuntuu nyt iän myötä pahentuneen. Ennen minulle tuloaan Odessalla teetettiin kaksi poikuetta, ja sen synnytykset olivat todella rankkoja, koska sillä oli liian heikot supistukset. Se ei meinannut saada vauvojaan synnytettyä. Luulen, että tästä sille jäi virtsankarkailuongelma. Ennen satunnainen ongelma on nyt paisunut jokapäiväiseksi, ja iltaiseen rutiiniini kuuluu nykyään pissatippojen pyyhkiminen pois niistä huoneista, joissa Odessa saa juosta. Kania hankkiessa pitää siis varautua siihen, että ne sotkevat.
Niin, ja juoksutus. Kania ei pidä ikinä ottaa häkkieläimeksi, vaan sen pitäisi saada olla vapaana mahdollisimman paljon. Koska kania ei oikein voi jättää vapaaksi valvomatta (ne tuhoavat terävillä hampaillaan kaikenlaista, kun silmä välttää), kani on aikaa vaativa lemmikki.
Sitten on tietysti häkin siivous. Kaikki kanit eivät opi käyttämään vessalaatikkoa, ja silloin häkin siivoaminen on tietysti vaivalloisempaa. Minä siivoan Odessan häkin 2-3 päivän välein - siis melko usein. Tähänkin kannattaa varautua.
Kanilta pitää myös 2-4 viikon välein leikata kynnet. Se ei aina ole ongelma, jos kanin onnistuu totuttamaan käsittelyyn pienestä pitäen. Meillä kynsien leikkuu on aina yhtä tuskaa; jostain mystisestä syystä Odessa pelkää sitä aivan järjettömästi, vaikka on muuten hyvin käsiteltävä. Saan rauhassa tutkia ja hoitaa sen silmiä, kurkkia korviin, pestä tarvittaessa pepun hanan alla - mutta sitten kynsienleikkuu on se maailman hirvein juttu.
Kanin ruokinta taas ei ole ollenkaan vaikeaa, mutta se on tarkkaa. Kanille ei saa antaa jääkaappikylmää ruokaa (eikä myöskään jääkylmää vettä), joten tuoreruoka on muistettava aina ottaa lämpenemään pöydälle hyvissä ajoin ennen kanin ruokintaa. Tuoreruokaa ei myöskään saa antaa liikaa, sillä siitä voi seurata masuvaivoja (mm. ripulia tai ummetusta, tai vielä pahempi ähky). Kanilla on myös koko ajan oltava heinää tarjolla. Kanit tarvitsevat todella paljon kuitua, joten näkkileivän tarjoaminen on myös hyvä idea. Lisäksi kanien hampaat kasvavat koko ajan, joten niille olisi hyvä tarjota nakerrettavaksi esim. hedelmäpuiden oksia, pahvia (ei kuitenkaan sellaisia wc-rullia, jotka voi huuhdella pöntöstä alas!) ja kuivattua ruisleipää (tuoreesta kani saa vain ripulin).
Eli summasummarum: Kania hankkiessa pitää ottaa myös huomioon...
1) ... että eri kaniroduilla on erilaiset luonteet, ja roduista tulisikin valita itselleen parhaiten sopiva
2) ... että vanheneminen tuo kaneillekin erilaisia ongelmia ja eläinlääkärikuluja
3) ... että kanit sotkevat. Jopa sisäsiisti kani tulee levitelleeksi heiniä ja kuivikkeita ympäristöönsä, pahimmassa tapauksessa kani tekee pissat ja papanatkin lattialle
4) ... että kani ei ole häkkieläin. Se tarvitsee paljon liikuntaa ja on siis aikaa vievä
5) ... että kanit ovat varsinaisia tuholaisia, ne saattavat nakertaa kaikkea sähköjohdoista huonekaluihin
6) ... että kanin häkkiä pitää siivota riittävän usein ja kyllä, se on pahanhajuista puuhaa
7) ... että kanin kynnet on leikattava säännöllisesti, vaikka kani laittaisi kaikin keinoin hanttiin
8) ... että kanin ruokinta ei ole vaikeaa, mutta se on hyvin tarkkaa tehdä oikein
9) ... että jos kaikesta tästä huolimatta haluat vielä kanin - se on aivan mahtava lemmikki.
Että sellaista tänään. Aika pitkä sepustus. :D
perjantai 6. syyskuuta 2013
Pupun päiväunet
Hei!
Odessa nukkui tänään hyvin sikeitä päiväunia. Niin sikeitä, että sain rauhassa napsittua siitä monta kuvaa sen heräämättä. Mahtoi olla makoisat unet.
Kyljellään reporankaisen rentona makaava kani on yksi maailman suloisimpia näkyjä. Pieni valkea masu paistaa luottavaisesti katsojan ihailtavaksi, korvat sojottavat vähän minne sattuu ja rintakehä kohoilee vain hiljakseen, rauhallisesti.
Puppan mahtavien unenlahjojen ihailun lisäksi meillä on muitakin hyviä uutisia. Kävimme tänään Linnunmäessä jälkitarkastuksessa - on näet kulunut tasan kuukausi siitä, kun Odessalla oli ähkyn oireita. Tällä kertaa saatiin kanille terveen paperit, mikä on tosi hieno asia. Olen helpottunut ja onnellinen. Minun pitää vielä tarkkailla Odessan papanoita ja syömistä mahdollisen ripulin tai hammaspiikkien varalta, mutta noin muuten ollaan kuivilla vesillä. Varmaankin joudutaan vielä käyttämään Odessaa hammaspiikkien poistossa sen elämän aikana, mutta jospa ei enää tarvitsisi hädissään soitella kaikkia seudun eläinlekureita läpi, kun kani ei suostu syömään.
Lisäänpä tähän vielä toisen haikurunoni, jonka kirjoitin tänään Odessan unosista inspiroituneena. Kanini on muusani. ♥
Valkea vatsa
Odessa nukkui tänään hyvin sikeitä päiväunia. Niin sikeitä, että sain rauhassa napsittua siitä monta kuvaa sen heräämättä. Mahtoi olla makoisat unet.
Kyljellään reporankaisen rentona makaava kani on yksi maailman suloisimpia näkyjä. Pieni valkea masu paistaa luottavaisesti katsojan ihailtavaksi, korvat sojottavat vähän minne sattuu ja rintakehä kohoilee vain hiljakseen, rauhallisesti.
Puppan mahtavien unenlahjojen ihailun lisäksi meillä on muitakin hyviä uutisia. Kävimme tänään Linnunmäessä jälkitarkastuksessa - on näet kulunut tasan kuukausi siitä, kun Odessalla oli ähkyn oireita. Tällä kertaa saatiin kanille terveen paperit, mikä on tosi hieno asia. Olen helpottunut ja onnellinen. Minun pitää vielä tarkkailla Odessan papanoita ja syömistä mahdollisen ripulin tai hammaspiikkien varalta, mutta noin muuten ollaan kuivilla vesillä. Varmaankin joudutaan vielä käyttämään Odessaa hammaspiikkien poistossa sen elämän aikana, mutta jospa ei enää tarvitsisi hädissään soitella kaikkia seudun eläinlekureita läpi, kun kani ei suostu syömään.
Lisäänpä tähän vielä toisen haikurunoni, jonka kirjoitin tänään Odessan unosista inspiroituneena. Kanini on muusani. ♥
Valkea vatsa
rauhallinen hengitys
mistä uneksit?
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Meidän murheenkryyni
Hei vaan!
Omistan tämän kuvapostauksen Odessalle, meidän omalle murheenkryynille. Tänäaamuna se oireili taas aivan samaan tapaan kuin perjantaina, ja hetken jo pelkäsin, että tuliko lähtö Viikin hätäpäivystykseen. Kuin ihmeen kaupalla Odessaa perjantaina tohtoroinut eläinlääkäri vastasi tänään puhelimeen, ja sain Odessalle hyvät kotihoito-ohjeet. Kipulääkkeellä ja pakkoruokinnalla saatiin pupu käyntiin. Iltapäivään mennessä se suostui jo itsekin syömään heinää ja näkkileipää (molemmat kuitupitoista sapuskaa), ja palasi taas omaksi, ihanaksi itsekseen. On todella pelottavaa, miten vieraaksi sen käytös muuttuu, kun sillä on paha olo.
Mutta joka tapauksessa, nappailin tällä hetkellä kukkeasti voivasta Puppastamme muutaman kuvan. Odessa eestä, Odessa takaa, Odessa istuu, Odessa makaa...
Odessassa on jopa jotain koiramaista silloin, kun se laittaa päänkin lattiaa vasten. :D
Yleensä se kuitenkin pitää päätä pystyssä, vaikka on muuten lättänänä ja ketarat ojossa. Tässä on hyvin rento kanieläin. Se leviää lattialle kuin karvamatto.
Ja loppuun kuva sen ihanan valkeasta häntätöpöstä. ♥
Omistan tämän kuvapostauksen Odessalle, meidän omalle murheenkryynille. Tänäaamuna se oireili taas aivan samaan tapaan kuin perjantaina, ja hetken jo pelkäsin, että tuliko lähtö Viikin hätäpäivystykseen. Kuin ihmeen kaupalla Odessaa perjantaina tohtoroinut eläinlääkäri vastasi tänään puhelimeen, ja sain Odessalle hyvät kotihoito-ohjeet. Kipulääkkeellä ja pakkoruokinnalla saatiin pupu käyntiin. Iltapäivään mennessä se suostui jo itsekin syömään heinää ja näkkileipää (molemmat kuitupitoista sapuskaa), ja palasi taas omaksi, ihanaksi itsekseen. On todella pelottavaa, miten vieraaksi sen käytös muuttuu, kun sillä on paha olo.
Mutta joka tapauksessa, nappailin tällä hetkellä kukkeasti voivasta Puppastamme muutaman kuvan. Odessa eestä, Odessa takaa, Odessa istuu, Odessa makaa...
Odessassa on jopa jotain koiramaista silloin, kun se laittaa päänkin lattiaa vasten. :D
Yleensä se kuitenkin pitää päätä pystyssä, vaikka on muuten lättänänä ja ketarat ojossa. Tässä on hyvin rento kanieläin. Se leviää lattialle kuin karvamatto.
Ja loppuun kuva sen ihanan valkeasta häntätöpöstä. ♥
lauantai 10. elokuuta 2013
Odessan ensimmäinen eläinlääkärireissu
Hei!
Tällä kertaa on vuorossa hieman vakavampaa postausta. Jouduimme nimittäin eilen lähtemään ensi kertaa Odessan kanssa eläinkääkäriin. Heti aamusta huomasin, että Odessalla on joku hätänä - se ei nimittäin suostunut syömään mitään, ei edes suurinpia herkkujaan. Lisäksi se vältteli minua, suorastaan juoksi karkuun, vaikka yleensä se on hyvin seurallinen. Syömättömyys ei ehkä kuulosta kovin dramaattiselta, jos ei tunne kaneja. Niiden elimistö ei kuitenkaan kestä päivänkään paastoa, ja kaksikin päivää syömättä ollut kani voi jo kuolla.
Epäilin, että sille on tullut ummetusta. Niinpä kävin apteekista parafiiniöljyä, ja annoin sitä kanille. Parin tunnin päästä sen antamisesta se suostuikin jo syömään hieman basilikaa ja heinää.
Oli todellisen työn ja tuskan takana saada samalle illalle eläinlääkäriaikaa. Jouduin soittelemaan läpi varmaan 10 asemaa, ennen kuin sain ajan Linnumäestä, joka on melkein Porvoossa asti (asumme siis itse Helsingissä). Vaikka Odessa olikin jo syönyt hieman, eläinlääkäri suositteli, että tuomme kanin tarkistukseen.
Onneksi hyvä ystäväni Mirva suostui lähtemään autokuskiksi. Myös töistä etukäteen lähtenyt poikaystäväni tahtoi mukaan. Kanillamme oli siis kolmen hengen autosaattue eläinlääkärireissulle, kyllä hieman huvitti. Näkee, että meillä on kovasti rakastettu Puppa. :D
Ajattelin autossa, että saattaa tulla ns. turha reissu - mutta miten väärässä olinkaan! Todella hyvä siis, että menimme. Kävi näet ilmi, että Odessalle oli tullut ähky. Eläinlääkärin mielestä oli huolestuttavaa, että se oli tullut näin nopeasti. Odessa ei kuulemma saa tarpeeksi kuitua. Hän rauhoitti Odessaa hieman, ja tutki samalla sen suun. Odessalle oli kuulemma tuloillaan hammaspiikkejäkin, ja saatiin samalla nekin hoidettua. Lisäksi Odessa sai kipulääkettä ja B-vitamiinia piikillä. Eläinlääkäri myös antoi minun kokeilla Odessan "piparkakkutaikinamaista" vatsaa, jotta tunnistaisin itse jatkossa ähkyn. Kanin vatsan kuuluu kuulemma olla aivan pehmeä, ja Odessan vatsassa tosiaan tuntui kiinteä möykky.
Nyt Odessalla on edessä 10 päivän kipulääkekuuri täällä kotona, ja lisäksi kuukauden mittainen tehokuuri papaijatabletteja, yksi aamuin ja yksi illoin. Kuukauden kuluttua menemme Linnumäkeen vielä kontrollikäynnille.
Odessan ruokavalioon tulee nyt pieniä muutoksia. Vähennän tuoreruokaa, lisään heinää, ja koska Odessa on aina ollut vähän laiska syömään heiniään, se saa lisänä hieman kuitupitoista näkkileipää. Lisäksi kuukauden tehokuurin jälkeen Odessa saa joka päivä yhden ruoansulatusta edistävän papaijatabletin. Onneksi nuo tabletit eivät ole kovin kalliita; kolmen kuukauden annos maksaa noin 15 euroa. Eläinlääkäriin muuten upposi kyllä hulppea summa, mutta se oli hyvin käytettyä rahaa, sillä Odessa voi nyt todella paljon paremmin. Se ei pahemmin halua tulla silitettäväksi, kun on varmasti stressaantunut eläinlääkäristä ja lääkkeiden annosta, mutta sille maittaa taas ruoka ja se purputtaa hyväntuulisesti.
Vastaanottovirkailija eläinlääkärissä varoitteli, että kanit saattavat aluksi kapinoida papaijatablettien syömistä vastaan. Niinpä annoimme eilen ensimmäisen tabletin siten, että murskasin sen jauhoksi lusikalla, sekoitin tippaan vettä, imaisin pipettiin ja sitten käärimme kanin pyyhkeeseen, ettei se pääse rimpuilemaan, ja annoin lääkkeen sille suoraan suuhun pipetillä.
Tänään ajattelin, että kokeilenpa huvikseni, menisikö tabletti alas ihan sellaisenaan. Ja kyllähän se meni, Odessa rouskutti sen kuin minkäkin makupalan. Tämä on todella hyvä asia; nyt joudumme siis antamaan pipetillä vain kipulääkkeen kerran päivässä, kun tabletit kerran menevät muutenkin. Mitä vähemmän joudumme Odessaa pipetoimaan, sen vähemmän sille koituu stressiäkin.
Eli loppu hyvin, kaikki hyvin, siltä näyttäisi. En voi sanoin kuvata, miten helpottunut olen, kun selvisimme vain säikähdyksellä. Ja uuden ruokavalion ja ravintolisän avulla voi hyvinkin olla, että tämä tilanne ei enää pääse toistumaan.
P.S. Eläinklinikka Linnunmäkeä voin suositella todella lämpimästi! Todella ystävällistä asiakaspalvelua, ja todella asiantuntevaa hoitoa. Ovat nimenoman erikoistuneet lintuihin, matelijoihin ja eksoottisiin nisäkkäisiin - Odessa ilmeisesti lukeutuu jälkimmäisiin. :D
Tällä kertaa on vuorossa hieman vakavampaa postausta. Jouduimme nimittäin eilen lähtemään ensi kertaa Odessan kanssa eläinkääkäriin. Heti aamusta huomasin, että Odessalla on joku hätänä - se ei nimittäin suostunut syömään mitään, ei edes suurinpia herkkujaan. Lisäksi se vältteli minua, suorastaan juoksi karkuun, vaikka yleensä se on hyvin seurallinen. Syömättömyys ei ehkä kuulosta kovin dramaattiselta, jos ei tunne kaneja. Niiden elimistö ei kuitenkaan kestä päivänkään paastoa, ja kaksikin päivää syömättä ollut kani voi jo kuolla.
Epäilin, että sille on tullut ummetusta. Niinpä kävin apteekista parafiiniöljyä, ja annoin sitä kanille. Parin tunnin päästä sen antamisesta se suostuikin jo syömään hieman basilikaa ja heinää.
Oli todellisen työn ja tuskan takana saada samalle illalle eläinlääkäriaikaa. Jouduin soittelemaan läpi varmaan 10 asemaa, ennen kuin sain ajan Linnumäestä, joka on melkein Porvoossa asti (asumme siis itse Helsingissä). Vaikka Odessa olikin jo syönyt hieman, eläinlääkäri suositteli, että tuomme kanin tarkistukseen.
Onneksi hyvä ystäväni Mirva suostui lähtemään autokuskiksi. Myös töistä etukäteen lähtenyt poikaystäväni tahtoi mukaan. Kanillamme oli siis kolmen hengen autosaattue eläinlääkärireissulle, kyllä hieman huvitti. Näkee, että meillä on kovasti rakastettu Puppa. :D
Ajattelin autossa, että saattaa tulla ns. turha reissu - mutta miten väärässä olinkaan! Todella hyvä siis, että menimme. Kävi näet ilmi, että Odessalle oli tullut ähky. Eläinlääkärin mielestä oli huolestuttavaa, että se oli tullut näin nopeasti. Odessa ei kuulemma saa tarpeeksi kuitua. Hän rauhoitti Odessaa hieman, ja tutki samalla sen suun. Odessalle oli kuulemma tuloillaan hammaspiikkejäkin, ja saatiin samalla nekin hoidettua. Lisäksi Odessa sai kipulääkettä ja B-vitamiinia piikillä. Eläinlääkäri myös antoi minun kokeilla Odessan "piparkakkutaikinamaista" vatsaa, jotta tunnistaisin itse jatkossa ähkyn. Kanin vatsan kuuluu kuulemma olla aivan pehmeä, ja Odessan vatsassa tosiaan tuntui kiinteä möykky.
Nyt Odessalla on edessä 10 päivän kipulääkekuuri täällä kotona, ja lisäksi kuukauden mittainen tehokuuri papaijatabletteja, yksi aamuin ja yksi illoin. Kuukauden kuluttua menemme Linnumäkeen vielä kontrollikäynnille.
Odessan ruokavalioon tulee nyt pieniä muutoksia. Vähennän tuoreruokaa, lisään heinää, ja koska Odessa on aina ollut vähän laiska syömään heiniään, se saa lisänä hieman kuitupitoista näkkileipää. Lisäksi kuukauden tehokuurin jälkeen Odessa saa joka päivä yhden ruoansulatusta edistävän papaijatabletin. Onneksi nuo tabletit eivät ole kovin kalliita; kolmen kuukauden annos maksaa noin 15 euroa. Eläinlääkäriin muuten upposi kyllä hulppea summa, mutta se oli hyvin käytettyä rahaa, sillä Odessa voi nyt todella paljon paremmin. Se ei pahemmin halua tulla silitettäväksi, kun on varmasti stressaantunut eläinlääkäristä ja lääkkeiden annosta, mutta sille maittaa taas ruoka ja se purputtaa hyväntuulisesti.
Vastaanottovirkailija eläinlääkärissä varoitteli, että kanit saattavat aluksi kapinoida papaijatablettien syömistä vastaan. Niinpä annoimme eilen ensimmäisen tabletin siten, että murskasin sen jauhoksi lusikalla, sekoitin tippaan vettä, imaisin pipettiin ja sitten käärimme kanin pyyhkeeseen, ettei se pääse rimpuilemaan, ja annoin lääkkeen sille suoraan suuhun pipetillä.
Tänään ajattelin, että kokeilenpa huvikseni, menisikö tabletti alas ihan sellaisenaan. Ja kyllähän se meni, Odessa rouskutti sen kuin minkäkin makupalan. Tämä on todella hyvä asia; nyt joudumme siis antamaan pipetillä vain kipulääkkeen kerran päivässä, kun tabletit kerran menevät muutenkin. Mitä vähemmän joudumme Odessaa pipetoimaan, sen vähemmän sille koituu stressiäkin.
Eli loppu hyvin, kaikki hyvin, siltä näyttäisi. En voi sanoin kuvata, miten helpottunut olen, kun selvisimme vain säikähdyksellä. Ja uuden ruokavalion ja ravintolisän avulla voi hyvinkin olla, että tämä tilanne ei enää pääse toistumaan.
P.S. Eläinklinikka Linnunmäkeä voin suositella todella lämpimästi! Todella ystävällistä asiakaspalvelua, ja todella asiantuntevaa hoitoa. Ovat nimenoman erikoistuneet lintuihin, matelijoihin ja eksoottisiin nisäkkäisiin - Odessa ilmeisesti lukeutuu jälkimmäisiin. :D
lauantai 6. heinäkuuta 2013
Kiaran Ihana Odessa 5 vuotta!
Odessalla on tänään syntymäpäivät. Hän näyttää rähjäiseltä
Muistan, kun siinä 3,5 vuotta sitten etsiskelin netistä myytäviä/annettavia kaneja. Edellinen kanini, Lady Jane Grey eli Kakara, oli juuri kuollut, ja kaipasin uutta kuonokasta elämääni. Aiemmat kanimme olivat molemmat tulleet meille vähän "rescuepupuina", koska niiden aiemmat omistajat eivät enää voineet tai halunneet pitää niitä. Siksi pentukanien sijaan etsin vähän vanhempaa pupua, jonka olisi ehkä vaikeampi saada uusi koti.
Heti, kun näin kuvan Odessasta, ajattelin, että siinä on minun uusi pupu. Asiasta ei ollut epäilystäkään. Ihastuin Odessaan heti, kun näin sen valokuvan - Odessa on meinaan saman värinen, kuin eka pupusemme Hunajapupu Piimä. Odessalla ei voinut enää teettää pentuja kahden vaikean ja vaarallisen synnytyksen jälkeen, joten niin se tuli luokseni varhaiseläkkeelle vain 1,5-vuotiaana.
Kun sitten otin Odessan ulos kuljetuskopastaan ensimmäistä kertaa, yllätyin hirveästi, sillä se olikin puolet pienempi, kuin Piimä! Vitsailen aina, että olisi pitänyt pyytää - 50 % alennusta, kun tulikin puolet vähemmän kania, kuin olin odottanut. No, oikeasti Odessan pienuus ja sirous on tietysti vain hurmaavaa.
Maksoin Odessasta kotiinkuljetettuna 20 euroa - kasvattaja kun ei halunnut periaatteesta antaa kanejaan ilmaiseksi, mikä on tietysti ihan hyvä asia. Tuo oli kyllä elämäni parhaiten käytetty 20 euron seteli. Vain 20 eurolla näin paljon persoonallisuutta!
Odessasta on ollut minulle ihan valtavasti iloa ja onnea, ja tietysti myös hermojen kiristymistä sen tehdessä kolttosiaan. Muutamat nettipiuhat on laitettu kahteen osaan kaninaisen eläkepäivien aikana. Ei ole silti montaa asiaa, joka olisi suloisempi, kuin pupu, joka tulee kylkeen kiinni makaamaan ja kutittaa viiksillään naamaani. Toivon, että minulla ja Odessalla on vielä monta hyvää vuotta yhdessä. ♥
Kirjoitin päivän kunniaksi (ja myös luovan kirjoittamisen kurssiani varten) Odessasta haikurunonkin, ja julkaisen sen tässä.
Pumpulin pehmeä
kuningattaren elkeet
katse kuin lähde.
Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin!
PALJON ONNEA PUPPA, PALJON ONNEA PUPPA, PALJOON ONNEAA PUPPAA, PALJON ONNEEAA VAAN! ♥
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Pupuperspektiivi
Nämä pari kuvaa eivät näytä kummoisilta, mutta ovat itseasiassa mestarillisia otoksia, mitä Odessaan tulee. Siitä on ihan lähes mahdotonta saada kuvaa, joka ei ole tärähtänyt. Se hyörii ja pyörii niin vikkelästi, ja pahimmassa tapauksessa kiinnostuu kamerasta ja tunkee kuononsa kiinni linssiin. Mutta on se vaan söpö, kun se tähystelee takatassuillaan! ♥
Niin, suurin osa Odessasta otetuista kuvista näyttää aina tältä. :D
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
tiistai 12. maaliskuuta 2013
The Mighty Falcon
Hei vaan kaikille!
Poikaystäväni on innostunut kokeilemaan naksutinkoulutusta undulaatteihimme, etenkin Dominickiin (kuvissa).
Lintujen naksukoulutus eroaa koirista radikaalisti siinä, että kun edistyneemmälle koiraoppilaalle riittää toisinaan palkaksi pelkkä kehu, tai vaikkapa lempilelu, niin undulaattia opettaessa makupalasta ei voi luopua koskaan. Undulaatit eivät nimittäin halua miellyttää omistajaansa, ja jos ne kerrankin tulevat "huijatuksi" eivätkä saa namiaan, vaikka naksautus kuuluu, ne suutahtavat, ja koulutus ottaa monta askelta takapakkia. Muutenkin undulaatit ovat todellisia diivoja; niitä ei saa ikinä sulkea kämmeneensä, tai edes torua, tai ne suuttuvat ja menettävät luottamuksen omistajaansa.
Poikaystäväni on tosiaan opettanut Domille käskyä "hyppää", jolloin se hyppää sormelle vähän pidemmältä, ja häkistä ulostulemista. Tänään otin muutamia kuvia Domiskuukkelista. Pikku-Nugetiltamme on kadonnut puolet pyrstöstä johonkin (sen pitäisi olla kaksi kertaa niin pitkä, kuin se nyt on), mutta onneksi se ei ole siitä moksiskaan. Jo edesmennyt lintuni Ernesti masentui aina, kun menetti sulkasadossa nuo pitkät sulkansa. :D
Entäs Odessa? Puppamme kyttää lintuhäkin edustalla, ja imuroi nassuunsa linnuilta tippuneet hirssinsiemenet. Kätevää. Linnut muuten sotkevat syödessään todella paljon.
P.S. Katsokaa nyt noita Odessan räpsyripsiä. ♥
Poikaystäväni on innostunut kokeilemaan naksutinkoulutusta undulaatteihimme, etenkin Dominickiin (kuvissa).
Lintujen naksukoulutus eroaa koirista radikaalisti siinä, että kun edistyneemmälle koiraoppilaalle riittää toisinaan palkaksi pelkkä kehu, tai vaikkapa lempilelu, niin undulaattia opettaessa makupalasta ei voi luopua koskaan. Undulaatit eivät nimittäin halua miellyttää omistajaansa, ja jos ne kerrankin tulevat "huijatuksi" eivätkä saa namiaan, vaikka naksautus kuuluu, ne suutahtavat, ja koulutus ottaa monta askelta takapakkia. Muutenkin undulaatit ovat todellisia diivoja; niitä ei saa ikinä sulkea kämmeneensä, tai edes torua, tai ne suuttuvat ja menettävät luottamuksen omistajaansa.
Poikaystäväni on tosiaan opettanut Domille käskyä "hyppää", jolloin se hyppää sormelle vähän pidemmältä, ja häkistä ulostulemista. Tänään otin muutamia kuvia Domiskuukkelista. Pikku-Nugetiltamme on kadonnut puolet pyrstöstä johonkin (sen pitäisi olla kaksi kertaa niin pitkä, kuin se nyt on), mutta onneksi se ei ole siitä moksiskaan. Jo edesmennyt lintuni Ernesti masentui aina, kun menetti sulkasadossa nuo pitkät sulkansa. :D
Entäs Odessa? Puppamme kyttää lintuhäkin edustalla, ja imuroi nassuunsa linnuilta tippuneet hirssinsiemenet. Kätevää. Linnut muuten sotkevat syödessään todella paljon.
P.S. Katsokaa nyt noita Odessan räpsyripsiä. ♥
maanantai 18. helmikuuta 2013
Kun kani diivailee
Jokin aika sitten kanini Odessa lakkasi syömästä heinää. Ihan yhtäkkiä ja varoittamatta. Ja nyt aion tarinoida teille tästä vastoinkäymisestä - ei ole lemmikin omistaminen aina auvoisaa, ei.
Odessa on aina ollut todella hyvä syömään. Sen aamupalaan kuuluu pellettiä ja heinää, ja iltapalaan tuoreruokaa ja heinää. Odessa on aina syönyt kaiken heinän, jonka sille annan. Odessa on myös aina ollut todella terve kani, kertaakaan ei olla käyty eläinlääkärissä, eikä minun ole tarvinnut edes kotihoitaa siltä mitään vuotavaa silmää kummempaa. Oli siis pienoinen shokki huomata, että eräänä päivänä se ei ollut koskenutkaan heiniinsä. Päätin odotella pari päivää, josko heinä alkaisi taas maittaa. Eipä alkanut. Mitä enemmän aikaa kului, sitä huolestuneempi olin.
Oli siis aika ryhtyä toimenpiteisiin. Ensin kokeilin heinäverkkoa. Odessalla on aina ollut tapana, että jos se talloo heiniensä yli, ne eivät enää kelpaakaan. Siispä poistin vanhat heinät häkistä ja laitoin tuoreen satsin seinälle heinäverkkoon. Arvatkaa, auttoiko? No ei.
Seuraavaksi arvelin, että ehkä tässä nimenomaisessa heinäerässä on ikävä maku. Kävin eläinkaupasta syysheinää, jonka pitäisi olla erikoisen herkullista, ja tarjosin sitä pienelle nirsoilijalleni. Kelpasiko? No ei.
Aloin olla huolesta sekaisin. Tarkkailin lähes fanaattisesti Odessan turkkia, silmiä, nenää, takapuolta, papanoiden määrää ja koostumusta. Pelkäsin, että se saisi ummetusta, tai vielä pahempaa, suolitukoksen, sillä kanien ruoansulatus ei toimi ilman heinää. Kanisterini kuitenkin käyttäytyi heinänirsoiluaan lukuunottamatta täysin normaalisti, ja söi yhä pelletit ja tuoreruoan mahtavalla ruokahalulla.
Noin viikon nirsoilun jälkeen soitin eläinlääkäriin. Sieltä epäiltiin, että kanilla olisi hammaspiikkejä. Itse en tähän uskonut, koska Odessa kuitenkin söi kovia pellettejä ja kuivattua koppuraista ruisleipää (joka on oikein Odessan suurta herkkua). Yritimme kuitenkin poikaystäväni kanssa kaksin vääntää Odessan suuta sen verran auki, että olisin voinut tarkistaa sen takahampaat hammaspiikkien varalta. Arvatkaa, onnistuimmeko? No emme. Uskomatonta, miten vahvat leuat ja jääräpäinen luonne voi noin pienellä elukalla olla.
Sanoivat lääkäristä myös, että jos kani ei pian ala syödä heinää ja sen vointi näyttää heikkenevän, pitää se viedä eläinlääkäriin tarkistukseen. Päätin tarkkailla tilannetta vielä hetken.
Odessan vointi ei huonontunut, mutta huomasin sen laihtuneen hieman. Varasin siis ajan kanispesialistille.
Päivää ennen eläinlääkärin aikaa kokeilin epätoivoissani viimeistä temppua. Laitoin Odessan heinälaarin lattialle kansi avoinna. Odessa ei yleensä saa mennä laariinsa, joten kun se nyt oli "unohtunut" avonaisena lattialle, riemuhan siitä repesi. Heinä alkoi taas kelvata. Kun Odessa luuli tekevänsä luvattomia, heinän syöminen oli hauskempaa, kuin siitä pidättäytyminen. Olin tavattoman helpottunut ja peruutin lääkäriajan. Helpotusta lisäsi tieto säästetystä rahasta; tämä lysti olisi maksanut 72 euroa/20 minuuttia.
Autenttinen tilanne; heinänirsoilijani ensimmäistä kertaa heinällä parin viikon dieettinsä jälkeen.
Muutamia päiviä elämä kulki taas lähes normaaleja uomiaan, ja Odessa ruokaili edelleen heinänsä suoraan laatikosta. Sitten huomasin, että se pikkupirulainen on käyttänyt heinälaaria myös vessanaan. Jälkeenpäin ajatellen minun olisi ehkä pitänyt arvata tämä, sillä Odessa on hyvin sisäsiisti; se tekee kaikki tarpeensa vain häkkinsä vessalaatikkoon. Ehkä lattialle jätetty laari "kuivikkeineen" muistutti sitä häkin vessasta.
Olin silti lievästi raivoissani kauhoessani märkiä, haisevia heiniä roskikseen ja jynssätessäni lootaa pesuaineen kanssa. Tämä ei tosiaan ollut niitä hohdokkaimpia hetkiäni kanin omistajan elämässä.
Tämän jälkeen Odessa sai jälleen porttikiellon heinälootaan. Lootavierailut tekivät kuitenkin tehtävänsä, sillä typykän paasto on ohi, ja se on jo monta viikkoa syönyt heinää normaalisti ja kiltisti omasta häkistään käsin. Kanini diivailukohtaus on ohitse.
Odessa on aina ollut todella hyvä syömään. Sen aamupalaan kuuluu pellettiä ja heinää, ja iltapalaan tuoreruokaa ja heinää. Odessa on aina syönyt kaiken heinän, jonka sille annan. Odessa on myös aina ollut todella terve kani, kertaakaan ei olla käyty eläinlääkärissä, eikä minun ole tarvinnut edes kotihoitaa siltä mitään vuotavaa silmää kummempaa. Oli siis pienoinen shokki huomata, että eräänä päivänä se ei ollut koskenutkaan heiniinsä. Päätin odotella pari päivää, josko heinä alkaisi taas maittaa. Eipä alkanut. Mitä enemmän aikaa kului, sitä huolestuneempi olin.
Oli siis aika ryhtyä toimenpiteisiin. Ensin kokeilin heinäverkkoa. Odessalla on aina ollut tapana, että jos se talloo heiniensä yli, ne eivät enää kelpaakaan. Siispä poistin vanhat heinät häkistä ja laitoin tuoreen satsin seinälle heinäverkkoon. Arvatkaa, auttoiko? No ei.
Seuraavaksi arvelin, että ehkä tässä nimenomaisessa heinäerässä on ikävä maku. Kävin eläinkaupasta syysheinää, jonka pitäisi olla erikoisen herkullista, ja tarjosin sitä pienelle nirsoilijalleni. Kelpasiko? No ei.
Aloin olla huolesta sekaisin. Tarkkailin lähes fanaattisesti Odessan turkkia, silmiä, nenää, takapuolta, papanoiden määrää ja koostumusta. Pelkäsin, että se saisi ummetusta, tai vielä pahempaa, suolitukoksen, sillä kanien ruoansulatus ei toimi ilman heinää. Kanisterini kuitenkin käyttäytyi heinänirsoiluaan lukuunottamatta täysin normaalisti, ja söi yhä pelletit ja tuoreruoan mahtavalla ruokahalulla.
Noin viikon nirsoilun jälkeen soitin eläinlääkäriin. Sieltä epäiltiin, että kanilla olisi hammaspiikkejä. Itse en tähän uskonut, koska Odessa kuitenkin söi kovia pellettejä ja kuivattua koppuraista ruisleipää (joka on oikein Odessan suurta herkkua). Yritimme kuitenkin poikaystäväni kanssa kaksin vääntää Odessan suuta sen verran auki, että olisin voinut tarkistaa sen takahampaat hammaspiikkien varalta. Arvatkaa, onnistuimmeko? No emme. Uskomatonta, miten vahvat leuat ja jääräpäinen luonne voi noin pienellä elukalla olla.
Sanoivat lääkäristä myös, että jos kani ei pian ala syödä heinää ja sen vointi näyttää heikkenevän, pitää se viedä eläinlääkäriin tarkistukseen. Päätin tarkkailla tilannetta vielä hetken.
Odessan vointi ei huonontunut, mutta huomasin sen laihtuneen hieman. Varasin siis ajan kanispesialistille.
Päivää ennen eläinlääkärin aikaa kokeilin epätoivoissani viimeistä temppua. Laitoin Odessan heinälaarin lattialle kansi avoinna. Odessa ei yleensä saa mennä laariinsa, joten kun se nyt oli "unohtunut" avonaisena lattialle, riemuhan siitä repesi. Heinä alkoi taas kelvata. Kun Odessa luuli tekevänsä luvattomia, heinän syöminen oli hauskempaa, kuin siitä pidättäytyminen. Olin tavattoman helpottunut ja peruutin lääkäriajan. Helpotusta lisäsi tieto säästetystä rahasta; tämä lysti olisi maksanut 72 euroa/20 minuuttia.
Autenttinen tilanne; heinänirsoilijani ensimmäistä kertaa heinällä parin viikon dieettinsä jälkeen.
Muutamia päiviä elämä kulki taas lähes normaaleja uomiaan, ja Odessa ruokaili edelleen heinänsä suoraan laatikosta. Sitten huomasin, että se pikkupirulainen on käyttänyt heinälaaria myös vessanaan. Jälkeenpäin ajatellen minun olisi ehkä pitänyt arvata tämä, sillä Odessa on hyvin sisäsiisti; se tekee kaikki tarpeensa vain häkkinsä vessalaatikkoon. Ehkä lattialle jätetty laari "kuivikkeineen" muistutti sitä häkin vessasta.
Olin silti lievästi raivoissani kauhoessani märkiä, haisevia heiniä roskikseen ja jynssätessäni lootaa pesuaineen kanssa. Tämä ei tosiaan ollut niitä hohdokkaimpia hetkiäni kanin omistajan elämässä.
Tämän jälkeen Odessa sai jälleen porttikiellon heinälootaan. Lootavierailut tekivät kuitenkin tehtävänsä, sillä typykän paasto on ohi, ja se on jo monta viikkoa syönyt heinää normaalisti ja kiltisti omasta häkistään käsin. Kanini diivailukohtaus on ohitse.
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Esittelyssä koiruuksia, lintusia sekä Maailman Valtiatar
Hei vaan kaikille!
TASSUT TEEKUPISSA -kirjoittajakööriin liittyy nyt vielä yksi höpisijä, nimittäin minä, nettinimeltäni Caramea, oikealta nimeltäni Mari. Asun Helsingissä, opiskelen ammattikorkeakoulussa ja sydämeni sykkii eläinten lisäksi kaikelle kauniille ja tyttömäiselle. Varsinaisen estetiikkaan keskittyvän pääblogini löydät täältä: New Vogue Children. Harrastuksiini kuuluvat maalaaminen, piirtäminen, kirjoittaminen, historian opiskelu omatoimisesti sekä haaveilu ja haihattelu.
Ja sen enemmittä höpinöittä siirtykäämme illan päätähtiin, elämäni eläimiin. ♥
Rotu: Kääpiöluppakorvakani
Ikä: 4 vuotta
Väri: luonnonkeltainen, joskin turkissa liikaa tuhkaisuutta (ai kenen mielestä, ei minusta ainakaan!)
Kutsumanimet: Odessa, Dessa, Depsukka, Puppa, Pup, Puppers, Duppers, Mamman Oma Kulta...
Ammatti: Maailman Valtiatar
Luonne: Odessa on viimeistä karvaa myöten ehta kanidiiva. Älkää käsittäkö väärin; se on mitä ihanin, lempein ja seurallisin kani... kun vain sille päälle sattuu. ;) Luonnetta siis löytyy.
Suurimman osan ajasta Odessa on hyväntuulinen, ja tällä tuulella ollessaan se on todella rakkaudenkipeä neitokainen. Pahantuulisena se taas saattaa näykkäistä jopa minua, vaikka useimmiten sille riittää mielenilmauksena pelkkä "bitch slap", eli läimäytys etutassuilla - ehtaan diivan tyyliin.
Odessa on lähes aina vapaana, jos olen kotona. Se on todellakin osa perhettä. Minulla on aina tapana sanoa, että Odessa on sekoitus kissaa ja koiraa kanin hahmossa; seurallinen kuin koira, oman arvonsa tunteva kuin kissa ja kanin muotoinen paketti.
Odessa juttelee paljon, kertoen selvästi, millä mielialalla nyt ollaan. Iloisena se sanoo "ynh ynh ynh", joskus syödessään tai ollessaan mietteliäs se sanoo toteavaan sävyyn "pup", ja vihaisena se murisee "mrrrhh!". Kanit eivät siis todellakaan ole mitään mykkiä otuksia, kuten ehkä voisi kuvitella!
Odessa rakastaa silityksiä ja rapsutuksia, ja seuraa keittiössä vierestä, kun teen ruokaa (odotellen mahdollisesti putoavia namipaloja jotka kadottaa parempiin suihin). Jos taas katson TVtä, hyppää se viereeni sohvalle silitettäväksi, tai vain kylkeenki makoilemaan.
Kanisteri keksii myös kaikenlaisia jäyniä, näistä sen suosikki on tietenkin alkaa nakertaa jotain, mitä ei missään nimessä saisi. Vaan sellainen on kanin luonto. Ruokaa Odessa rakastaa todella tulisesti, erityisherkkua on kuivattu ruisleipä ja erilaiset marjat ja hedelmät.
Odessainen myös tuntee oman nimensä. Se tietää, milloin sitä torutaan, mutta osaa myös tulla luokse kutsusta, ja viime kuukausina olen myös opettanut sen hyppäämään viereeni sohvalle pyynnöstä. Sanon pyynnöstä, koska Odessa tottelee minua vain, jos sitä sattuu huvittamaan. Diiva mikä diiva.
Rotu: Suomenlapinkoira, paimensukuinen
Ikä: 3 vuotta
Väri: parkki
Kutsumanimet: Chico, Ziko, Zikou, Pojelo, Chiicolii, Ziippana...
Ammatti: Valikoivan kuulon kehittämisen pääinsinööri
Luonne: Chico on syntyjään iloinen tapaus. Ulkona se on hyvin energinen, mutta kotona osaa ottaa rennosti.
Chico on todella älykäs; olen opettanut sille liudan hauskoja temppuja, esimerkiksi "kumarra" ja "gimme five". Tällä hetkellä yritän opettaa sitä murjottamaan käskystä. :D Chicolla on tosin hyvin valikoiva kuulo; lenkillä ei välttämättä kuule käskyjä, kun tuo tuulikin niin kovaa puhaltaa ja kaikkialla on kiinnostavia hajuja...
Meidän Ziippana on vähän nössö. Se oli pentueensa rauhallisin (lue: säälittävin) pentu, ja aikuisenakin hieman taipuvainen epävarmuuteen. Tämä näkyy etenkin siinä, että itseä isommat koirat pelottavat, ja niille pitää sanoa räyh. Myös paukkuarkuus on hällä paha, mutta tämä on käsittääkseni hyvin yleinen koirien ongelma. Tälle vuodelle haettiin eläinlääkäristä rauhoittavia napuja, ja onneksi niiden avulla ei tarvinnut stressata.
Chico on myös loputtoman hellyydenkipeä. Jos sitä erehtyy rapsuttamaan kerran, se tulee jatkossa tökkimään kuonollaan, että "silitä nyt lisää".
Agilityssä ja tokossa Chipa on sen sijaan hyvinkin reipas. Onneksi äitini jaksaa harrastaa Chicon kanssa kaikkea, kun koira niin nauttii aktiivisuudesta. Chico on tosiaan äitini koira, mutta se on minulla usein hoidossa, usein myös ilman syytä, ihan vaan koska minä haluan sen yökylään luokseni. Käytän koiruutta myös lenkeillä, jos äitini kaipaa siihen apua. Ja totta kai tämä on minulle mielettömän rakas piski, vaikkei omani olekaan. ♥
Laji: undulaatti
Iät: Lumina 3 vuotta, Dominick täyttää huomenna 7 kuukautta
Värit: Lumina on tavallinen harmaa, Dominick koboltin sininen
Kutsumanimet:
Lumina: Lumi, Luminaattori, Alkuperäinen Angry Bird, Höyhenpallo
Dominick: Domi, Domsku, Domskuukkeli, Doominiick, Pikku Nugetti
Ammatit:
Lumina: Alkuperäinen Angry Bird
Dominick: Koko kansan kullannuppu
Luonteet:
Lumina: Lumina on todella pahansisuisin koskaan tapaamani lintu, ja minulla on sentään ollut yhteensä yhdeksän undulaattia. Ostimme Luminan 1,5-vuotiaana, ja sen alkuperäinen nimi oli Pikku-Myy, mikä kuvaa sitä oikein hyvin. Ollessaan hyvällä tuulella Lumina on todella hellä Dominickille, se sukii Domin hyöheniä ja yleensä ne istuvat aina vierekkäin. Mutta jos Domilla on jotain, mitä Lumi haluaa, esimerkiksi paikka keinussa tai herkkuruokaa, Lumi ajaa Domin pois röyhkeästi. Olin aivan varma, ettei Lumina ikinä kesyyntyisi, mutta niin vain loputtoman kärsivällinen poikaystäväni on saanut sen tulemaan kädelleen, nykyään jopa ilman namipalaa. Harmi vain, että Lumina tulee kädelle vain nokkiakseen kättä niin kovaa, kuin pystyy - se todella saa jopa aikaan pieniä naarmuja silkalla ilkeyden voimalla. Vitsailemme, että Lumina on alkuperäinen vihainen lintu, ja Rovio varasti idean siltä. :D
Dominick: Domisku taas on Luminan täydellinen vastakohta. Se kesyyntyi helposti, tulee mielellään sormelle, ei koskaan pure, vain nakertelee hellästi (siinä on iso ero; Domi ei tee koskaan haavoja). Domi ei myöskään koskaan ilkeile Luminalle, harvoin pistää edes hanttiin, vaikka ehkä aihetta olisi. Toisaalta, jos Domi olisi yhtään pippurisempi, se ei varmaan pystyisi ollenkaan elämään Luminan kanssa. Dominick on myös meitä ihmisiä kohtaan hyvin seurallinen. Se katselee häkistä asunnon tapahtumia, ja lauleskelee paljon. Domi on kertakaikkiaan todellinen pieni kullannuppu. Kutsumme sitä Nugetiksi, koska se on niin lämpöinen ja pehmeä silittää. ♥
Rotu: Papillon
Ikä: 9 vuotta
Väri: valkoinen-ruskea
Kutsumanimet: Pomppis, PomPom, Pompelo, Hömpynpömpyn, Pomppi...
Ammatti: Itsensävakavastiottaja
Luonne: Pom on energinen, loputtoman energinen. Ulkona sen mielipuuhia ovat kaikelle liikkuvalle räyhääminen ja käpyjen jahtaaminen. Kuten Chico, se osaa onneksi ottaa sisätiloissa rauhallisesti - yleensä. Välillä iskee rieha ja räyhä, ja sitten pitää leikkiä kovaäänisesti ja hyvin "vakuuttavasti" muristen. Oikeasti se kuulostaa vain totaalisen hassulta ja suloiselta, ja naurattaa kaikkia, mutta Pom ottaa itsensä niin vakavasti, ettei edes ymmärrä, että sille nauretaan. ♥
Pompelo on myös todella älykäs. Se kuuntelee koko ajan pää kallellaan, jos sille juttelee, ja ymmärtääkin suuren osan kuulemastaan. Katsekontakti on sillä aivan upea, se hakee sen itse automaattisesti (toisin kuin vaikka meidän Chico). Sen kaikilla leluilla on mm. erikseen nimet, jotka se tuntee - tämä on minusta aika vaikuttavaa, sillä Pompilla on monia leluja. :D
Pom on hellyydenkipeä hieman etäiseen tapaan. Läheisten ihmistensä viereen se tykkää tunkea makoilemaan, mutta vähänkään vieraampien on pysyttävä jalan etäisyydellä. Tämä tarkoittaa sitä, että koikkua saa rapsuttaa varpaallaan, mutta ei kädellä. Sekin on lähinnä huvittavaa, mutta tietenkin Pompille aivan vakavasti otettavaa puuhaa.
Kuten Chico, myös Pomppis on minulle "vain hoitokoira". Pomppiksen omistaa hyvä ystäväni Mirva, ja välillä neiti Pom on luonani hoidossa. Mutta oma eli ei, on tämäkin pikkupiski minulle todella rakas ja ajattelin esitellä sen siltä varalta, että tulen tulevaisuudessa mahdollisesti bloggailemaan siitäkin. :)
***
Tässäpä siis esittely tämänhetkisistä elukoista. Myöhemmässä postauksessani esittelen teille joitakin jo edesmenneitä lemmikkejäni, jotka ovat liikauttaneet maailmaani suuresti olemassaolollaan.
~ Caramea
TASSUT TEEKUPISSA -kirjoittajakööriin liittyy nyt vielä yksi höpisijä, nimittäin minä, nettinimeltäni Caramea, oikealta nimeltäni Mari. Asun Helsingissä, opiskelen ammattikorkeakoulussa ja sydämeni sykkii eläinten lisäksi kaikelle kauniille ja tyttömäiselle. Varsinaisen estetiikkaan keskittyvän pääblogini löydät täältä: New Vogue Children. Harrastuksiini kuuluvat maalaaminen, piirtäminen, kirjoittaminen, historian opiskelu omatoimisesti sekä haaveilu ja haihattelu.
Ja sen enemmittä höpinöittä siirtykäämme illan päätähtiin, elämäni eläimiin. ♥
Kiaran Ihana Odessa eli Odessa
Rotu: Kääpiöluppakorvakani
Ikä: 4 vuotta
Väri: luonnonkeltainen, joskin turkissa liikaa tuhkaisuutta (ai kenen mielestä, ei minusta ainakaan!)
Kutsumanimet: Odessa, Dessa, Depsukka, Puppa, Pup, Puppers, Duppers, Mamman Oma Kulta...
Ammatti: Maailman Valtiatar
Luonne: Odessa on viimeistä karvaa myöten ehta kanidiiva. Älkää käsittäkö väärin; se on mitä ihanin, lempein ja seurallisin kani... kun vain sille päälle sattuu. ;) Luonnetta siis löytyy.
Suurimman osan ajasta Odessa on hyväntuulinen, ja tällä tuulella ollessaan se on todella rakkaudenkipeä neitokainen. Pahantuulisena se taas saattaa näykkäistä jopa minua, vaikka useimmiten sille riittää mielenilmauksena pelkkä "bitch slap", eli läimäytys etutassuilla - ehtaan diivan tyyliin.
Odessa on lähes aina vapaana, jos olen kotona. Se on todellakin osa perhettä. Minulla on aina tapana sanoa, että Odessa on sekoitus kissaa ja koiraa kanin hahmossa; seurallinen kuin koira, oman arvonsa tunteva kuin kissa ja kanin muotoinen paketti.
Odessa juttelee paljon, kertoen selvästi, millä mielialalla nyt ollaan. Iloisena se sanoo "ynh ynh ynh", joskus syödessään tai ollessaan mietteliäs se sanoo toteavaan sävyyn "pup", ja vihaisena se murisee "mrrrhh!". Kanit eivät siis todellakaan ole mitään mykkiä otuksia, kuten ehkä voisi kuvitella!
Odessa rakastaa silityksiä ja rapsutuksia, ja seuraa keittiössä vierestä, kun teen ruokaa (odotellen mahdollisesti putoavia namipaloja jotka kadottaa parempiin suihin). Jos taas katson TVtä, hyppää se viereeni sohvalle silitettäväksi, tai vain kylkeenki makoilemaan.
Kanisteri keksii myös kaikenlaisia jäyniä, näistä sen suosikki on tietenkin alkaa nakertaa jotain, mitä ei missään nimessä saisi. Vaan sellainen on kanin luonto. Ruokaa Odessa rakastaa todella tulisesti, erityisherkkua on kuivattu ruisleipä ja erilaiset marjat ja hedelmät.
Odessainen myös tuntee oman nimensä. Se tietää, milloin sitä torutaan, mutta osaa myös tulla luokse kutsusta, ja viime kuukausina olen myös opettanut sen hyppäämään viereeni sohvalle pyynnöstä. Sanon pyynnöstä, koska Odessa tottelee minua vain, jos sitä sattuu huvittamaan. Diiva mikä diiva.
Puurattaren Garaht eli Chico
Rotu: Suomenlapinkoira, paimensukuinen
Ikä: 3 vuotta
Väri: parkki
Kutsumanimet: Chico, Ziko, Zikou, Pojelo, Chiicolii, Ziippana...
Ammatti: Valikoivan kuulon kehittämisen pääinsinööri
Luonne: Chico on syntyjään iloinen tapaus. Ulkona se on hyvin energinen, mutta kotona osaa ottaa rennosti.
Chico on todella älykäs; olen opettanut sille liudan hauskoja temppuja, esimerkiksi "kumarra" ja "gimme five". Tällä hetkellä yritän opettaa sitä murjottamaan käskystä. :D Chicolla on tosin hyvin valikoiva kuulo; lenkillä ei välttämättä kuule käskyjä, kun tuo tuulikin niin kovaa puhaltaa ja kaikkialla on kiinnostavia hajuja...
Meidän Ziippana on vähän nössö. Se oli pentueensa rauhallisin (lue: säälittävin) pentu, ja aikuisenakin hieman taipuvainen epävarmuuteen. Tämä näkyy etenkin siinä, että itseä isommat koirat pelottavat, ja niille pitää sanoa räyh. Myös paukkuarkuus on hällä paha, mutta tämä on käsittääkseni hyvin yleinen koirien ongelma. Tälle vuodelle haettiin eläinlääkäristä rauhoittavia napuja, ja onneksi niiden avulla ei tarvinnut stressata.
Chico on myös loputtoman hellyydenkipeä. Jos sitä erehtyy rapsuttamaan kerran, se tulee jatkossa tökkimään kuonollaan, että "silitä nyt lisää".
Agilityssä ja tokossa Chipa on sen sijaan hyvinkin reipas. Onneksi äitini jaksaa harrastaa Chicon kanssa kaikkea, kun koira niin nauttii aktiivisuudesta. Chico on tosiaan äitini koira, mutta se on minulla usein hoidossa, usein myös ilman syytä, ihan vaan koska minä haluan sen yökylään luokseni. Käytän koiruutta myös lenkeillä, jos äitini kaipaa siihen apua. Ja totta kai tämä on minulle mielettömän rakas piski, vaikkei omani olekaan. ♥
Lumina ja Dominick
Laji: undulaatti
Iät: Lumina 3 vuotta, Dominick täyttää huomenna 7 kuukautta
Värit: Lumina on tavallinen harmaa, Dominick koboltin sininen
Kutsumanimet:
Lumina: Lumi, Luminaattori, Alkuperäinen Angry Bird, Höyhenpallo
Dominick: Domi, Domsku, Domskuukkeli, Doominiick, Pikku Nugetti
Ammatit:
Lumina: Alkuperäinen Angry Bird
Dominick: Koko kansan kullannuppu
Luonteet:
Lumina: Lumina on todella pahansisuisin koskaan tapaamani lintu, ja minulla on sentään ollut yhteensä yhdeksän undulaattia. Ostimme Luminan 1,5-vuotiaana, ja sen alkuperäinen nimi oli Pikku-Myy, mikä kuvaa sitä oikein hyvin. Ollessaan hyvällä tuulella Lumina on todella hellä Dominickille, se sukii Domin hyöheniä ja yleensä ne istuvat aina vierekkäin. Mutta jos Domilla on jotain, mitä Lumi haluaa, esimerkiksi paikka keinussa tai herkkuruokaa, Lumi ajaa Domin pois röyhkeästi. Olin aivan varma, ettei Lumina ikinä kesyyntyisi, mutta niin vain loputtoman kärsivällinen poikaystäväni on saanut sen tulemaan kädelleen, nykyään jopa ilman namipalaa. Harmi vain, että Lumina tulee kädelle vain nokkiakseen kättä niin kovaa, kuin pystyy - se todella saa jopa aikaan pieniä naarmuja silkalla ilkeyden voimalla. Vitsailemme, että Lumina on alkuperäinen vihainen lintu, ja Rovio varasti idean siltä. :D
Dominick: Domisku taas on Luminan täydellinen vastakohta. Se kesyyntyi helposti, tulee mielellään sormelle, ei koskaan pure, vain nakertelee hellästi (siinä on iso ero; Domi ei tee koskaan haavoja). Domi ei myöskään koskaan ilkeile Luminalle, harvoin pistää edes hanttiin, vaikka ehkä aihetta olisi. Toisaalta, jos Domi olisi yhtään pippurisempi, se ei varmaan pystyisi ollenkaan elämään Luminan kanssa. Dominick on myös meitä ihmisiä kohtaan hyvin seurallinen. Se katselee häkistä asunnon tapahtumia, ja lauleskelee paljon. Domi on kertakaikkiaan todellinen pieni kullannuppu. Kutsumme sitä Nugetiksi, koska se on niin lämpöinen ja pehmeä silittää. ♥
Beau Savage Madamoidelle eli Pomppis
Rotu: Papillon
Ikä: 9 vuotta
Väri: valkoinen-ruskea
Kutsumanimet: Pomppis, PomPom, Pompelo, Hömpynpömpyn, Pomppi...
Ammatti: Itsensävakavastiottaja
Luonne: Pom on energinen, loputtoman energinen. Ulkona sen mielipuuhia ovat kaikelle liikkuvalle räyhääminen ja käpyjen jahtaaminen. Kuten Chico, se osaa onneksi ottaa sisätiloissa rauhallisesti - yleensä. Välillä iskee rieha ja räyhä, ja sitten pitää leikkiä kovaäänisesti ja hyvin "vakuuttavasti" muristen. Oikeasti se kuulostaa vain totaalisen hassulta ja suloiselta, ja naurattaa kaikkia, mutta Pom ottaa itsensä niin vakavasti, ettei edes ymmärrä, että sille nauretaan. ♥
Pompelo on myös todella älykäs. Se kuuntelee koko ajan pää kallellaan, jos sille juttelee, ja ymmärtääkin suuren osan kuulemastaan. Katsekontakti on sillä aivan upea, se hakee sen itse automaattisesti (toisin kuin vaikka meidän Chico). Sen kaikilla leluilla on mm. erikseen nimet, jotka se tuntee - tämä on minusta aika vaikuttavaa, sillä Pompilla on monia leluja. :D
Pom on hellyydenkipeä hieman etäiseen tapaan. Läheisten ihmistensä viereen se tykkää tunkea makoilemaan, mutta vähänkään vieraampien on pysyttävä jalan etäisyydellä. Tämä tarkoittaa sitä, että koikkua saa rapsuttaa varpaallaan, mutta ei kädellä. Sekin on lähinnä huvittavaa, mutta tietenkin Pompille aivan vakavasti otettavaa puuhaa.
Kuten Chico, myös Pomppis on minulle "vain hoitokoira". Pomppiksen omistaa hyvä ystäväni Mirva, ja välillä neiti Pom on luonani hoidossa. Mutta oma eli ei, on tämäkin pikkupiski minulle todella rakas ja ajattelin esitellä sen siltä varalta, että tulen tulevaisuudessa mahdollisesti bloggailemaan siitäkin. :)
***
Tässäpä siis esittely tämänhetkisistä elukoista. Myöhemmässä postauksessani esittelen teille joitakin jo edesmenneitä lemmikkejäni, jotka ovat liikauttaneet maailmaani suuresti olemassaolollaan.
~ Caramea
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)