Islanninhevosvaelluksella

Lennin omistaja pyysi minut jokin aika sitten mukaan Torpin tallin järjestämälle islanninhevosvaellukselle, tuttavallisemmin issikkavaellukselle. Talli sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä  upeissa maalaismaisemissa. Odotin vaellusta todella innoissani, sillä ratsastuskoulussa maastoilu, vielä vauhdikas sellainen on harvinaista. Pahoittelut jo etukäteen kuvien laatu ei ole parasta mahdollista, sillä jouduin kuvaamaan kännykällä ja hevosen selästä käsin. Siksi osassa pientä epätarkkuutta :)

Viime sunnuntaina vaelluspäivä oli käsillä ja en tainnut olla ainut, jota hieman jännitti. Hevoset oli kaikki varustettu valmiiksi, mikä miellytti monia porukastamme. Lähes kaikilla minua ja muutamaa muuta lukuunottamatta on oma hevonen, joten valmiiksi suittu ja varustettu hevonen on aikamoista luksusta. 

Kokoonuimme ensin talliin, jossa oppaat kertoivat hieman tallista ja hevosista. Sitten esittelimme itsemme ja kerroimme omasta ratsastustaustastamme ja hevostoiveista vaellukselle. Itse toivoin rauhallista ja tasaista yksilöä, sillä vaikka ratsastan säännöllisesti, maastoon pääsemme aika harvoin. Toiveeni toteutuikin todella hyvin, sain ratsukseni Jökull -nimisen ruunan, jota oppaat kuvailivat sanoilla "lentävä nojatuoli". Jökö osoittautui nimensä veroiseksi. Hevosilla oli kaikilla islantilaiset nimet, kuten Jökull (jäätikkö), Tandri (tuli) sekä oma suosikkini nimistä  Alfgrimur (Hän, joka on nukkunut keijujen kanssa).

Aloitimme vaelluksen kentältä, jossa säädimme jalustimet ja muodostimme jonon, jossa tulisi pysyä vaelluksen ajan. Kentältä suuntasimme pienelle metsäpolulle, joka vei meidät isohkolle hiekkatielle. Siellä kiristettiin vielä satulavöitä, jos tarvetta oli ja sitten alkoikin hevosten verryttely reippaalla ravilla. Aluksi oli todella hämmentävää mennä ravia pitkin ohjin ja keventäminenkin tuntui ensin vaikealta, sillä Jököllä oli todella tiuha ravitahti. 

Ravin jälkeen otimme pienen pätkän laukkaa, sekin pitkin ohjin ja kevyessä istunnassa. Voi vitsit, se oli kyllä kivaa. Laukata upeissa maisemissa ja luottaa siihen, että hevonen pysähtyy kun pyydän tai vaihtoehtoisesti myös kiihdyttää pyydettäessä. Ratsastajan tehtäväksi jäi nauttia kyydistä ja väistellä edessä laukkaavan hevosen kavioista lähteviä kiviä :)

Hiekkatieltä matka jatkui metsän siimekseen, jossa otimme paikoin lyhyitä tölttipätkiä. Töltti on yksi issikoiden oma askellaji, jota ei muilta hevosroduilta löydy. Aluksi tölttiin oli mielestäni hieman vaikea istua, mutta ymmärrettyäni suoristaa itseni ja istua lähes koko painollani satulassa, töltti olikin hämmentävän tasainen ja mukava askellaji. 

Ratsastimme noin pari tuntia, jonka jälkeen meillä oli tauko metsään rakennetulla kodalla, Hevosilta otettiin suiset pois ja laitettiin viltit niskaa ja riimusta kiinni puuhun heinäkasan eteen. Issikoiden suitsitus oli erilainen verrattuna ainakin itse yleisimpänä pitämääni suitsitukseen, jossa suitset kiinnitetään turpa -ja poskiremmillä. Issikoiden suitsitus toimi niin että, kuolaimet olivat kiinni ohjissa, ja kuolaimista lähti remmi, joka laitettiin hevosen korvien yli. Sitten laitettiin toinen remmi korvien yli, johon oli kiinnitetty turparemmi. Suitset olivat siis tavallaan kaksi osaiset ja erillään toisistaan ja ainut ns. kiinnitys oli turparemmistä. 

Kodalla joimme kahvit tai minun tapauksessa teet ja söimme pienen välipalan. Hetken oleilun ja syömisen jälkeen varustimme hevoset uudelleen ja lähdimme paluumatkalle. Paluumatka kesti suurin piirtein tunnin. Laukkaamaan pääsi paluumatkallakin, pariin otteeseen vähän vauhdikkaamminkin. Oppaat kertoivat kohdat joista laukka nostettiin ja kohdan, jossa piti hidastaa ja odotella hitaammin tulevia. Sanoinko jo miten upeaa on  kun saa kiitää täyttä laukkaa eteenpäin hienoissa maisemissa, auringoipaisteessa! 

Päivä oli kertakaikkisen mahtava ja suosittelen kyllä Torpin tallin issikkavaellusta, tai issikkavaellusta ylipäätään, jos ikinä semmoiseen tulee mahdollisuus. Kyselin myös hieman Torpin tallin vaelluksien taitotasosta ja heidän mukaansa vaellukselle voi lähteä vaikka hevoset tai ratsastus olisi aivan uutta, sillä kahden oppaan ryhmässä reittejä voi muokata ratsastajien tason mukaan. Hitaammin menevät voivat mennä toisen oppaan kanssa ja vauhdista nauttivat toisen oppaan kanssa. 

EDIT. 18.3 16.46

Kesälaitumella!

Heipsan!

Tällä kertaa hieman heppakuulumisia enimmäkseen kuvina. Lenni ja kaverit ovat päässeet kesälaitumelle, ja sen kyllä huomaa. Omat ratsastustuntini Knaperbackassa jatkuvat vielä kesäkuussakin. Tunneista on tulossa jossain vaiheessa ihan oma juttunsa, mutta sanottakoon nyt, että olen taitavampi kuin muistin ja samalla opittavaa on vielä aivan kamalasti :)

Nyt niitä kuvia:

Kesä-Lenni 

 Piehtaroinnin riemua! 

Loppuun vielä kesälaitumen riemua!

Uusia kavereita

Heipsan!

Tällä kertaa ajattelin kertoa hieman Lennistä ja jutuista joita Lenskin kanssa puuhailen. Olemme Lennin kanssa myös eilen saaneet uuden tallikaverin, mutta siitä lisää vähän myöhemmin.

Kuten jo kerroin Lenni on ystäväni hevonen, jota saan käydä hoitelemassa useimmiten kerran viikossa, joskus useammin. Tutustuin Lenskin omistajaan ollessani keikkalaisena eräässä asumispalvelussa. Meille tuli juttua hevosista ja mainitsin, että kaipaisin helppoa ja rauhallista hoitohevosta, jonka kanssa palautella mieleen perusjuttuja hevosen hoitamisesta. Lennin omistaja etsi samaan aikaan vuokraajaa/hoitajaa ja pyysi minut mukaan tallille. Vaikka en voinut ratsastaa Lenniä, meillä kuitenkin synkkasi niin hyvin, että sain Lennistä hoitohevosen.

 Lenni kurkkaa loimen takaa

Olen pian käynyt vuoden verran hoitamassa Lenniä ja se on kyllä ollut ihan mahtavaa! Lenni on todella ihana ja helppo käsitellä. Sillä ei ole mitään tyhmiä tallitapoja tai muita huonoja käytösmalleja. Lenni on myös tottunut koiriin, joten Whiskeykin on helppo totuttaa tallielämään. Koska en voi ratsastaa Lennillä, me käymme talutuslenkeillä. Tallin lähellä on hyvät maastot myös talutuslenkeille, joten minun ei tarvitse pyöriä kentällä ympyrää vaan saan maastoilla niin paljon kuin haluan.

Lenni maastolenkillä viime lauantaina

Joskus, jos huomaan Lenskin olevan levoton tai kovin energinen juoksutan sitä hieman ennen maastoon lähtemistä. Juoksuttamalla Lenni saa purettua ylimääräistä energiaa turvallisella tavalla ja näin vältytään ikäviltä kohtauksilta maastossa. Toki Lennikin aika ajoin säikkyy erilaisia asioita, kuten postilaatikoita, roskiksia tai erilaisia työkoneita. Olenkin sitä mieltä, että hevoset eivät ole säikkyjä, niillä on vain kyky nähdä keijuja ja menninkäisiä, sielläkin missä niitä ei ole.

Olin eilen talilla ajatuksenani ottaa myös Whiskey mukaan. Menin itse aikasemmin talille tekemään pakolliset siivous yms. hommat. Kävelytin Lenniä myös ensin yksinäni ennenkuin kihlattuni tuli koiran kanssa perästä päin tallille. Whiskey oli kovin kiinnostunut kaikesta ja Lennikin kumartui kummastelemaan jalkojensa juureen ilmestynyttä rääpälettä. Whiskey oli hämmästyttävän kiltisti ja kun lähdimme pienelle lenkille vielä  kihlattuni, Whsikeyn ja Lennin kanssa kaikki meni ihan super hienosti. Whiskey kulki niin nätisti ilman hihnaa Lennin vierellä ja Lenni ei välittänyt meidän rääpäleestä lainkaan. Mitä nyt kerran siirsi kaviollaan koiran kauemmas, ihan kuin sanoen "Mees nyt siitä jaloista pyörimästä, jäät alle vielä...".

 Kaverit

Voin siis huoletta ottaa Whiskeyn useamminkin talille mukaan, jotta se tottuu hevosiin ja tallin tapohin mahdollisimman nopeasti. Pentua on kuitenkin helpompi opettaa oikeaan käytökseen kuin vanhaa koiraa. Elinen tallipäivä oli siis todella onnistunut, sain vietettyä laatuaikaa Lennin kanssa kaksistaan ja lopuksi vielä yhdessä kaikkien ulkoilevien eläimien kanssa. Loppun vielä hauska kuva Lennistä. Ihan kuin se nauraisi :D

Krulla, Prulla ja niiden omistaja

Heips! 

Kirjoittajajoukkoon liittyy vielä yksi nuori neito Helsingistä. Kotona arkeani ihastuttaa ja vihastuttaa isovillakoiranpentu ja epäpuhdas kääpioluppakorvakani ja kihlattu. Kirjoitan myös toista enemmän tyttömäisiin juttuihin ja vaatteisiin keskittyvää blogia, Vaatekaapin kätköissä. Nettinimeni on Corona, mutta oikealta nimeltäni olen Hanna-Katariina. 

Koiran ja kanin lisäksi elämässäni vaikuttaa ystäväni Suomenhevonen Lenni, jota käyn hoitamassa. Olen myös tänä vuonna aloittanut ratsastuksen uudestaan Ratsastuskoulu Knaperbackan Takaisin Satulaan -kurssilla. Juttuni tulevat siis käsittelemään elämää koiranpennun ja kanin kanssa sekä tallin tapahtumia.

Nyt siirrytään niihin varsinaisiin päätähtiin. 

Atsalea

Atsalea on 5-vuotias eläinkaupasta ostettu kääpiöluppakorva. Lähemmin tarkasteltuna vaikuttaa kuitenkin sille, ettei Atsis ole aivan puhdas kääpiöluppa. Meille Atsalea muutti joulukuussa 2011. Atsalea asui ennen muuttoaan erään ystäväni luona yhdessä toisen pupun kanssa. Atsalea on kuitenkin aina ollut dominoiva luonteeltaan, joten yhteiselo toisen kanin kanssa ei enää onnistunut. Minua ei haitannut ottaa hieman dominoivampaa (lue: ärhäkkää ) puppaa, joten Atsis sai meiltä loppuelämän kodin. 

Atsalealla on paljon erilaisia lempinimiä kuten: Atsis, Puppa, Prulla (=Pupurulla), Häijyläinen, Normi-A ja Pötsis. Prulla viittaa siihen kun Atsalea makaa oikein pitkänä ja rentona lattialla. Pötsis puolestaan sen kyltymättömään ruokahaluun.

Vuosien varrella Atsalea on kesyyntynyt paljon, mutta mikään sylikani se ei silti ole. Se viihtyy ihmisten läheisyydessä, kunhan saa olla rauhassa. Eli kania  saa katsella ja ihailla muttei koskea.  Atsalea osaa pitää puolensa, sillä jopa tuttavani Venäjänvinttikoira pelkää meidän puppaa. Atsalea on kaikessa luonteikkuudessaan ihana enkä vaihtaisi sitä mihinkään. 

Zanita's Oblivion "Whiskey" 

 

Whiskeyn ensimmäinen päivä meillä, 7, 5 vk

Whiskey on 10-viikoinen isovillakoiranpentu, joka muutti meille 30.12.2013. Whiskey on loputtoman kiinnostunut kaikesta mitä maailmalla on tarjota. Kani olisi Whiskeyn mielestä paras leikkikaveri, mutta Atsalea ei ole samaa mieltä. 

Whiskey on toinen villakoirani, mutta ensimmäinen "aikuisena" hankittu koira. Tarkoituksena olisi kouluttaa Whiskeystä oikein mallikelpoinen koirakansalainen ja tallikaveri. Koulutuksen avuksi aiomme etsiä jonkun pennuille tarkoitetun TOKO-ryhmän. Lisäksi haaveilen liittymisestä kaveri koira -toimintaan.  Whiskeyn kasvaessa edessä on trimmauksen ja muun turkin hoidon opettelua sekä jatkuva stressi siitä, saako kasvava karvalapsemme riittävästi evästä. 

Kuten muillekin elukoilleni, Whiskeyllekin on ehtinyt kertyä liuta lempinimiä, kuten: Krulla (=koirarulla), Hönö, Hönötin, Karvalapsi jne. Krulla tulee samalla ideologialla kuin Prulla, eli kun Whiskey makaa pitkin pituuttaan lattialla ja on kovin suloisen näköinen. Yritämme kuitenkin kihlattuni kanssa käyttää vielä mahdollisimman paljon Whiskeyn oikeaa nimeä, jotta se varmasti oppisi tottelemaan sitä. Myöhemmin lempinimet voivat olla arki käytössä.

 Whiskey uuden talvitakin kanssa, 9 vk

Lenni 

Lenni viime vuoden helmikuussa

Lenni on ystäväni Suomenhevonen, joka asustelee Östersundomissa pienellä yksityistallilla. Lennin kanssa puuhailen vielä lähes pelkästään maasta käsin -juttuja, sillä pitkän taukoni jälkeen Lenni on vielä liian haastava minun ratsastaa. Olen kuitenkin muutaman kerran päässyt ihan selkäänkin, omistajan taluttaessa.

Lennin kanssa käymme siis pitkillä talutuslenkeillä ja syömme naapureiden kuusi -ja muut aidat sekä tienvarsien voikukat. Lenniä on todella helppo hoitaa ja siksi paluuni hevosten pariin onkin sujunut todella hyvin. Toki Lennilläkin on päiviä, jolloin miljoonaan kertaan nähty postilaatikko lenkin varrella on kauheen pelottava ja joka puskassa vaanii menninkäisiä. Enimmäkseen Lenni on kuitenkin leppeä ja rauhallinen. Lennilläkin on paljon lempinimiä kuten: Lenski, Lenski-poni, Lempi-Lenni, Lennart jne. 

Yläkuvassa Lennillä on talvikarva, joka on todella tumma verrattuna Lenskin kesäkarvaan. Alla vertailun vuoksi kuva viime kesältä.

 Tänä vuonna Lenski klipattiin, joten loimia on näillä pakkasilla tarvittu. Pitää ottaa Lennistä teille hieman tuoreempi kuva.

Mitä kuuluu? No tätä kuuluu!

Täällä ollaan Kouvolassa kissan kanssa. Kissa on nyt hammaskiven poistossa Kouvolan ihan mahtavassa Univetissä ja minä dataan kahvilassa odotellen klo neljää kun lähden hakemaan kisua ja päästään autokyydissä takaisin kotiin.

Raukka ei ole saanut syödä sitten eilis-illan ja voiii että sydäntä särki aamulla jättää laittamatta murot kuppiin, kun neitokainen niin ulisi ja käski. Saati sitten työntää se väkipakolla kuljetuskoppiin, se otti jaloillaan niin tiukan otteen sen laidoista ja miukui ja maukui ja häntä meni pörrölle.

Muuten elukoilla luistaa ihan hyvin. Tosin Nassua saa taas ihmetellä. Se tuossa toissapäivänä istui kokonaisen vuorokauden lämmittelykivellä, vaikka lamppu ei ollut päällä. Yleensä se lampun napsahdettua kiinni lähtee heti polskimaan mutta nyt se vaan istui ja sähisi kun tuli lähelle. Luulin että nyt se on taas menoa, että sillä olisi tullut joku tulehdus tai muuta kipua siihen kilpimurtumaan, mutta polskahdettuaan taas veteen se on ollut ihan normaali iloinen itsensä.

Ja voi että näitä kahta kahdestaan. Kun annan vähääkään huomiota Nassulle, otan vaikka kuvia, niin kisumisu tulee siihen heti käskemään että huomio tänne! Jos yritän ottaa kuvia, kisu tulee tielle. Jos yritän antaa Nassulle ruokaa, kisu tulee tielle ja naukuu hulluna. Nyt Nassukin on alkanut kovistella Baisyä. Se vetää kaulansa kilven suojiin ja levittää raajansa yrittäen näyttää mahdollisimman isolta. Kisu edelleen välillä sähisee vastaukseksi ja tökkii akvaarion lasia. Sitten jos Nassun ottaa pois akvasta juoksemaan samaan tilaan kisun kanssa niin sitten ei uskalla kumpikaan uhitella. Kisu yleensä istuu katsomaan mitä kilpiäinen puuhaa ja Nassu vaan sitten tosiaan puuhailee omiaan, kiipeilee ja juoksee ja muuta.

Tässä vielä pari tuoreempaa kuvaa kahdesta.

Kissa tuli eteen.

Yhden hyvän kuvan sain Nassusta, pää vähän piilossa.

Kisu rakastaa hyöriä vieraiden kengissä.

.. Ja piiloutua kasseihin.

Myös hevoshommissa on käyty, tosin viime viikko ei onnistunut koska olin kipeä.

Porsse ja Kassu.

Hevosten juoksuttamista

Tänään ajattelin kertoa pikkuisen hevosten juoksuttamisesta ja läntätä kasan suloisia kuvia perään.

Puhun nyt siis irtojuoksuttamisesta, missä hevosen ja ihmisen välillä ei ole välineitä. Eli ei ohjia, naruja tai muutakaan välillistä kontaktia. Hevonen pääsee näin vapaassa muodossa kaasuttelemaan ja leikkimään vähän villihevosta. Ihminen pitää hevosen liikkeellä omalla kehollaan, äänellään, ja kädessä on yleensä pitkä juoksutusraippa tai vaikka rapiseva muovipussi, mikä nyt ikinä hevosta parhaiten liikuttaa. Iso tarha mahdollistaa monen hevosen liikutuksen samaan aikaan ja näin säästetään huomattavasti aikaa, kun ei tarvitse jokaista työstää yksitellen. Toisaalta erityisesti yhtä hevosta käsiteltäessä pyöröaitaus on paras keksintö. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että tarhan tai aitauksen aidat ovat pitävät (lankku tai metalli, pelkistä naruista hevonen saattaa innoissaan mennä jo ihan vahingossa läpi) ja niin korkeat, ettei hevonen pääse hyppimään niiden yli. Ja tosiaan jotain kättä pidempää kannattaa pitää mukana vaikka hevonen pyörisikin aivan pelkällä keholla ja äänellä, sillä innoissaan luotettavinkin hevonen saattaa äkkiseltään kääntyä ja vahingossa tulla päälle. Puhumattakaan sitten niistä ei-niin-luotettavista. Eli juoksutusraippa, muu pitkä kepakko, riimunnaru ovat vallan hyviä.

Ja mitä tulee siihen fiilikseen, kun saat kokonaisen lauman hevosia, tonneittan lihasmassaa, liikkumaan haluttuun tahtiin, haluttuun suuntaan pelkän oman itsesi ja ehkä sen yhden ohuen kepakon avulla on aika mukava. Siinä tulee hyvin äkkiä kiva itseluottamuspurkaus. Ja parasta tullakin, jos olet arka etkä uskalla käskeä, niin eivät ne heposet mihinkään liiku tai liikkuvat äkkiä päälle. Mutta niin, maasta työskentelyssä tykkään juuri siitä, miten vähällä vaivalla saat tahtosi perille. Eli jos on itsetunto-ongelmia, niin heppaterapiaan vaan, luotettavaa hevosta vähän tarhassa pyörittämään.

Porsse ja Kassu.

Kassu, poika ja Skotti, isä.

Vili, Luigi, Fritte.

Kati, hevosten omistaja, laitta vähän vauhtia polleihin.