Näytetään tekstit, joissa on tunniste Corona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Corona. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Islanninhevosvaelluksella

Lennin omistaja pyysi minut jokin aika sitten mukaan Torpin tallin järjestämälle islanninhevosvaellukselle, tuttavallisemmin issikkavaellukselle. Talli sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä  upeissa maalaismaisemissa. Odotin vaellusta todella innoissani, sillä ratsastuskoulussa maastoilu, vielä vauhdikas sellainen on harvinaista. Pahoittelut jo etukäteen kuvien laatu ei ole parasta mahdollista, sillä jouduin kuvaamaan kännykällä ja hevosen selästä käsin. Siksi osassa pientä epätarkkuutta :)

Viime sunnuntaina vaelluspäivä oli käsillä ja en tainnut olla ainut, jota hieman jännitti. Hevoset oli kaikki varustettu valmiiksi, mikä miellytti monia porukastamme. Lähes kaikilla minua ja muutamaa muuta lukuunottamatta on oma hevonen, joten valmiiksi suittu ja varustettu hevonen on aikamoista luksusta. 

Kokoonuimme ensin talliin, jossa oppaat kertoivat hieman tallista ja hevosista. Sitten esittelimme itsemme ja kerroimme omasta ratsastustaustastamme ja hevostoiveista vaellukselle. Itse toivoin rauhallista ja tasaista yksilöä, sillä vaikka ratsastan säännöllisesti, maastoon pääsemme aika harvoin. Toiveeni toteutuikin todella hyvin, sain ratsukseni Jökull -nimisen ruunan, jota oppaat kuvailivat sanoilla "lentävä nojatuoli". Jökö osoittautui nimensä veroiseksi. Hevosilla oli kaikilla islantilaiset nimet, kuten Jökull (jäätikkö), Tandri (tuli) sekä oma suosikkini nimistä  Alfgrimur (Hän, joka on nukkunut keijujen kanssa).


Aloitimme vaelluksen kentältä, jossa säädimme jalustimet ja muodostimme jonon, jossa tulisi pysyä vaelluksen ajan. Kentältä suuntasimme pienelle metsäpolulle, joka vei meidät isohkolle hiekkatielle. Siellä kiristettiin vielä satulavöitä, jos tarvetta oli ja sitten alkoikin hevosten verryttely reippaalla ravilla. Aluksi oli todella hämmentävää mennä ravia pitkin ohjin ja keventäminenkin tuntui ensin vaikealta, sillä Jököllä oli todella tiuha ravitahti. 


Ravin jälkeen otimme pienen pätkän laukkaa, sekin pitkin ohjin ja kevyessä istunnassa. Voi vitsit, se oli kyllä kivaa. Laukata upeissa maisemissa ja luottaa siihen, että hevonen pysähtyy kun pyydän tai vaihtoehtoisesti myös kiihdyttää pyydettäessä. Ratsastajan tehtäväksi jäi nauttia kyydistä ja väistellä edessä laukkaavan hevosen kavioista lähteviä kiviä :)


Hiekkatieltä matka jatkui metsän siimekseen, jossa otimme paikoin lyhyitä tölttipätkiä. Töltti on yksi issikoiden oma askellaji, jota ei muilta hevosroduilta löydy. Aluksi tölttiin oli mielestäni hieman vaikea istua, mutta ymmärrettyäni suoristaa itseni ja istua lähes koko painollani satulassa, töltti olikin hämmentävän tasainen ja mukava askellaji. 

Ratsastimme noin pari tuntia, jonka jälkeen meillä oli tauko metsään rakennetulla kodalla, Hevosilta otettiin suiset pois ja laitettiin viltit niskaa ja riimusta kiinni puuhun heinäkasan eteen. Issikoiden suitsitus oli erilainen verrattuna ainakin itse yleisimpänä pitämääni suitsitukseen, jossa suitset kiinnitetään turpa -ja poskiremmillä. Issikoiden suitsitus toimi niin että, kuolaimet olivat kiinni ohjissa, ja kuolaimista lähti remmi, joka laitettiin hevosen korvien yli. Sitten laitettiin toinen remmi korvien yli, johon oli kiinnitetty turparemmi. Suitset olivat siis tavallaan kaksi osaiset ja erillään toisistaan ja ainut ns. kiinnitys oli turparemmistä. 


Kodalla joimme kahvit tai minun tapauksessa teet ja söimme pienen välipalan. Hetken oleilun ja syömisen jälkeen varustimme hevoset uudelleen ja lähdimme paluumatkalle. Paluumatka kesti suurin piirtein tunnin. Laukkaamaan pääsi paluumatkallakin, pariin otteeseen vähän vauhdikkaamminkin. Oppaat kertoivat kohdat joista laukka nostettiin ja kohdan, jossa piti hidastaa ja odotella hitaammin tulevia. Sanoinko jo miten upeaa on  kun saa kiitää täyttä laukkaa eteenpäin hienoissa maisemissa, auringoipaisteessa! 

Päivä oli kertakaikkisen mahtava ja suosittelen kyllä Torpin tallin issikkavaellusta, tai issikkavaellusta ylipäätään, jos ikinä semmoiseen tulee mahdollisuus. Kyselin myös hieman Torpin tallin vaelluksien taitotasosta ja heidän mukaansa vaellukselle voi lähteä vaikka hevoset tai ratsastus olisi aivan uutta, sillä kahden oppaan ryhmässä reittejä voi muokata ratsastajien tason mukaan. Hitaammin menevät voivat mennä toisen oppaan kanssa ja vauhdista nauttivat toisen oppaan kanssa. 

EDIT. 18.3 16.46

torstai 13. marraskuuta 2014

Hyvästit

Heipsan kaikki! 

Tänne en olekaan hetkeen mitään kirjoitellut. Työt ja muutamat muut asiat ovat vieneet aika paljon huomiotani. Kirjoitusinto myös katosi hetkeksi tuossa kesän lopulla, kun jouduimme jättämään hyvästit kanillemme Atsalealle. 

Atsalealla todettiin viime vuoden joulukuussa selässä ensin venähdys ja ajattelimme, että venähdys paranee levolla. Hieman myöhemmin, kun kani alkoi hyppiä oudosti ja laahasi vasenta takajalkaansa, vein kanin uudestaan eläinlääkäriin. Tällä kertaa tuomioksi tuli alaselän rappeuma, joka pahimmassa tapauksessa johtaisi alaraajahalvaukseen. Atsalea sai kipulääkettä ja lääkäri määräsi sille paljon lepoa; ensin 3 vk vain häkissä ja sen jälkeen asteittain takaisin normaaliin liikkumiseen. 

Kevään koittaessa näytti jo siltä, että Atsalea olisi parenemaan päin, mutta sitten takajalka alkoi taas laahata ja Atsalea ei pystynyt enää edes hyppäämään sen häkissä olleen mökin päälle. Mökin katto oli aina ollut Atsalean lempipaikka. Lääkäri määräsi uusia kipulääkkeitä joita sai antaa, jos kani vaikuttaisi kipuisalle. Atsalea kuitenkin söi, joi ja oli muutenkin oma häijy itsensä koko lopputalven ja alkukesän. Lopulta, yhtenä loppukesän aamuna Atsalea ei enää pystynyt hyppimään tai edes kävelemään kunnolla, se ei pystynyt pesemään itseään tai tekemään muutakaan normaaliin ja hyvään kaninelämään kuuluvia juttuja. Konsultoimme eläinlääkäriä ja tulimme lääkärin kanssa siihen tulokseen, että Atsalean olisi parempi päästä sateenkaarisillalle ja sieltä taivaallisille porkkanamaille.

Niinpä sitten 23.7.2014 Atsalea vaipui ikuiseen uneen. 


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kesälaitumella!

Heipsan!

Tällä kertaa hieman heppakuulumisia enimmäkseen kuvina. Lenni ja kaverit ovat päässeet kesälaitumelle, ja sen kyllä huomaa. Omat ratsastustuntini Knaperbackassa jatkuvat vielä kesäkuussakin. Tunneista on tulossa jossain vaiheessa ihan oma juttunsa, mutta sanottakoon nyt, että olen taitavampi kuin muistin ja samalla opittavaa on vielä aivan kamalasti :)

Nyt niitä kuvia:

Kesä-Lenni 


 Piehtaroinnin riemua! 





Loppuun vielä kesälaitumen riemua!



sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Sivusta haukkuja

Hei vaan kaikille!

Meidän pienestä isovillakoirasta on kovaa vauhtia tulossa ihan oikeasti iso isovillakoira. Eilen kun punnittiin ja mitattiin Whiskey niin säkäkorkeus oli 48 cm ja 10,5 kg. Hyvin kasvaa siis meidän poika, vaikka vähän enemmän sais olla painoa. Toisaalta pennulle on parempi olla hoikka kuin pulska. Sama homma siis kuin meillä ihmisilläkin. 

Whiskey on saanut ensimmäiset rokotukset ja ollaan nyt muutaman kerran käyty Puhoksen Mustin ja Mirrin joka sunnuntai järjestämissä pentupaineissa. Ideana on, että liikkeessä on aidattu tila, jossa koiranpennut voivat leikkiä keskenään turvallisesti. Leikkihetket on jaettu niin, että 13-14 on pienet pennut ja 14-15 isot pennut. Whiskey on jo iso pentu, vaikka mieleltään se on vielä aika pieni. 



Pentupaineissa käy aika paljon samoja koiria, jotka ovat todella leikkisiä. Kuitenkaan meidän Whiskey ei oikein tahdo päästä leikkiin mukaan. Se haukkuu muille pennuille ja haluaisi selkeästi mennä mukaan, muttei kuitenkaan sitten uskalla. Sanoinkin tänään, että Whiskey on vielä toistaiseksi sivusta haukkuja. :) Se innostuu vain jos muut juoksevat sen ohi tai vahingossa painivat sen lähellä. Innostus kuitenkin jää jännityksen alle ja Whiskey jää katsomaan muiden menoa. Hetkittäin se kuitenkin pääsee leikkiin mukaan. 



Aiotaan kuitenkin sitkeästi käydä pentupaineissa, koska joka viikko Whiskey uskaltaa vähän enemmän ja haluaa ihan selvästi leikkimään. Luulen, että se ei tahdo päästä leikkiin mukaan sen takia, että Whiskey on todella rauhallinen ja tarvitsee enemmän aikaa tutustumiseen kuin muut paineissa käyvät pennut.  Whiskey on myös nuorin pennuista, joten sekin saattaa vaikuttaa. 1-2kk ikäero on kuitenkin aika iso koiran elämässä. 

Eilen sain kuitenkin todisteita, että kyllä meidänkin poika osaa leikkiä. Olin kylässä Sulhaseni perheen luona, joilla on n. 3-vuotias portugalin vesikoira, Sani. Ollaan Whiskeyn kanssa käyty siellä usein ja yleensä Sani on kuin Whiskeyta ei oliskaan. Eilen lähdettiin yhdessä lenkille ja päästettiin koirat juoksemaan talon takapihalle. Kuinkas ollakaan, Sani ja Whiskey alkoivat telmiä ja juosta keskenään. Sitä riemua oli hauska katsella!


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Uusia kavereita

Heipsan!

Tällä kertaa ajattelin kertoa hieman Lennistä ja jutuista joita Lenskin kanssa puuhailen. Olemme Lennin kanssa myös eilen saaneet uuden tallikaverin, mutta siitä lisää vähän myöhemmin.

Kuten jo kerroin Lenni on ystäväni hevonen, jota saan käydä hoitelemassa useimmiten kerran viikossa, joskus useammin. Tutustuin Lenskin omistajaan ollessani keikkalaisena eräässä asumispalvelussa. Meille tuli juttua hevosista ja mainitsin, että kaipaisin helppoa ja rauhallista hoitohevosta, jonka kanssa palautella mieleen perusjuttuja hevosen hoitamisesta. Lennin omistaja etsi samaan aikaan vuokraajaa/hoitajaa ja pyysi minut mukaan tallille. Vaikka en voinut ratsastaa Lenniä, meillä kuitenkin synkkasi niin hyvin, että sain Lennistä hoitohevosen.


 Lenni kurkkaa loimen takaa

Olen pian käynyt vuoden verran hoitamassa Lenniä ja se on kyllä ollut ihan mahtavaa! Lenni on todella ihana ja helppo käsitellä. Sillä ei ole mitään tyhmiä tallitapoja tai muita huonoja käytösmalleja. Lenni on myös tottunut koiriin, joten Whiskeykin on helppo totuttaa tallielämään. Koska en voi ratsastaa Lennillä, me käymme talutuslenkeillä. Tallin lähellä on hyvät maastot myös talutuslenkeille, joten minun ei tarvitse pyöriä kentällä ympyrää vaan saan maastoilla niin paljon kuin haluan.

Lenni maastolenkillä viime lauantaina

Joskus, jos huomaan Lenskin olevan levoton tai kovin energinen juoksutan sitä hieman ennen maastoon lähtemistä. Juoksuttamalla Lenni saa purettua ylimääräistä energiaa turvallisella tavalla ja näin vältytään ikäviltä kohtauksilta maastossa. Toki Lennikin aika ajoin säikkyy erilaisia asioita, kuten postilaatikoita, roskiksia tai erilaisia työkoneita. Olenkin sitä mieltä, että hevoset eivät ole säikkyjä, niillä on vain kyky nähdä keijuja ja menninkäisiä, sielläkin missä niitä ei ole.

Olin eilen talilla ajatuksenani ottaa myös Whiskey mukaan. Menin itse aikasemmin talille tekemään pakolliset siivous yms. hommat. Kävelytin Lenniä myös ensin yksinäni ennenkuin kihlattuni tuli koiran kanssa perästä päin tallille. Whiskey oli kovin kiinnostunut kaikesta ja Lennikin kumartui kummastelemaan jalkojensa juureen ilmestynyttä rääpälettä. Whiskey oli hämmästyttävän kiltisti ja kun lähdimme pienelle lenkille vielä  kihlattuni, Whsikeyn ja Lennin kanssa kaikki meni ihan super hienosti. Whiskey kulki niin nätisti ilman hihnaa Lennin vierellä ja Lenni ei välittänyt meidän rääpäleestä lainkaan. Mitä nyt kerran siirsi kaviollaan koiran kauemmas, ihan kuin sanoen "Mees nyt siitä jaloista pyörimästä, jäät alle vielä...".

 Kaverit

Voin siis huoletta ottaa Whiskeyn useamminkin talille mukaan, jotta se tottuu hevosiin ja tallin tapohin mahdollisimman nopeasti. Pentua on kuitenkin helpompi opettaa oikeaan käytökseen kuin vanhaa koiraa. Elinen tallipäivä oli siis todella onnistunut, sain vietettyä laatuaikaa Lennin kanssa kaksistaan ja lopuksi vielä yhdessä kaikkien ulkoilevien eläimien kanssa. Loppun vielä hauska kuva Lennistä. Ihan kuin se nauraisi :D



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Krulla, Prulla ja niiden omistaja

Heips! 

Kirjoittajajoukkoon liittyy vielä yksi nuori neito Helsingistä. Kotona arkeani ihastuttaa ja vihastuttaa isovillakoiranpentu ja epäpuhdas kääpioluppakorvakani ja kihlattu. Kirjoitan myös toista enemmän tyttömäisiin juttuihin ja vaatteisiin keskittyvää blogia, Vaatekaapin kätköissä. Nettinimeni on Corona, mutta oikealta nimeltäni olen Hanna-Katariina. 

Koiran ja kanin lisäksi elämässäni vaikuttaa ystäväni Suomenhevonen Lenni, jota käyn hoitamassa. Olen myös tänä vuonna aloittanut ratsastuksen uudestaan Ratsastuskoulu Knaperbackan Takaisin Satulaan -kurssilla. Juttuni tulevat siis käsittelemään elämää koiranpennun ja kanin kanssa sekä tallin tapahtumia.

Nyt siirrytään niihin varsinaisiin päätähtiin. 

Atsalea




Atsalea on 5-vuotias eläinkaupasta ostettu kääpiöluppakorva. Lähemmin tarkasteltuna vaikuttaa kuitenkin sille, ettei Atsis ole aivan puhdas kääpiöluppa. Meille Atsalea muutti joulukuussa 2011. Atsalea asui ennen muuttoaan erään ystäväni luona yhdessä toisen pupun kanssa. Atsalea on kuitenkin aina ollut dominoiva luonteeltaan, joten yhteiselo toisen kanin kanssa ei enää onnistunut. Minua ei haitannut ottaa hieman dominoivampaa (lue: ärhäkkää ) puppaa, joten Atsis sai meiltä loppuelämän kodin. 

Atsalealla on paljon erilaisia lempinimiä kuten: Atsis, Puppa, Prulla (=Pupurulla), Häijyläinen, Normi-A ja Pötsis. Prulla viittaa siihen kun Atsalea makaa oikein pitkänä ja rentona lattialla. Pötsis puolestaan sen kyltymättömään ruokahaluun.

Vuosien varrella Atsalea on kesyyntynyt paljon, mutta mikään sylikani se ei silti ole. Se viihtyy ihmisten läheisyydessä, kunhan saa olla rauhassa. Eli kania  saa katsella ja ihailla muttei koskea.  Atsalea osaa pitää puolensa, sillä jopa tuttavani Venäjänvinttikoira pelkää meidän puppaa. Atsalea on kaikessa luonteikkuudessaan ihana enkä vaihtaisi sitä mihinkään. 

Zanita's Oblivion "Whiskey" 

Whiskeyn ensimmäinen päivä meillä, 7, 5 vk

Whiskey on 10-viikoinen isovillakoiranpentu, joka muutti meille 30.12.2013. Whiskey on loputtoman kiinnostunut kaikesta mitä maailmalla on tarjota. Kani olisi Whiskeyn mielestä paras leikkikaveri, mutta Atsalea ei ole samaa mieltä. 

Whiskey on toinen villakoirani, mutta ensimmäinen "aikuisena" hankittu koira. Tarkoituksena olisi kouluttaa Whiskeystä oikein mallikelpoinen koirakansalainen ja tallikaveri. Koulutuksen avuksi aiomme etsiä jonkun pennuille tarkoitetun TOKO-ryhmän. Lisäksi haaveilen liittymisestä kaveri koira -toimintaan.  Whiskeyn kasvaessa edessä on trimmauksen ja muun turkin hoidon opettelua sekä jatkuva stressi siitä, saako kasvava karvalapsemme riittävästi evästä. 

Kuten muillekin elukoilleni, Whiskeyllekin on ehtinyt kertyä liuta lempinimiä, kuten: Krulla (=koirarulla), Hönö, Hönötin, Karvalapsi jne. Krulla tulee samalla ideologialla kuin Prulla, eli kun Whiskey makaa pitkin pituuttaan lattialla ja on kovin suloisen näköinen. Yritämme kuitenkin kihlattuni kanssa käyttää vielä mahdollisimman paljon Whiskeyn oikeaa nimeä, jotta se varmasti oppisi tottelemaan sitä. Myöhemmin lempinimet voivat olla arki käytössä.

 Whiskey uuden talvitakin kanssa, 9 vk

Lenni 


Lenni viime vuoden helmikuussa

Lenni on ystäväni Suomenhevonen, joka asustelee Östersundomissa pienellä yksityistallilla. Lennin kanssa puuhailen vielä lähes pelkästään maasta käsin -juttuja, sillä pitkän taukoni jälkeen Lenni on vielä liian haastava minun ratsastaa. Olen kuitenkin muutaman kerran päässyt ihan selkäänkin, omistajan taluttaessa.

Lennin kanssa käymme siis pitkillä talutuslenkeillä ja syömme naapureiden kuusi -ja muut aidat sekä tienvarsien voikukat. Lenniä on todella helppo hoitaa ja siksi paluuni hevosten pariin onkin sujunut todella hyvin. Toki Lennilläkin on päiviä, jolloin miljoonaan kertaan nähty postilaatikko lenkin varrella on kauheen pelottava ja joka puskassa vaanii menninkäisiä. Enimmäkseen Lenni on kuitenkin leppeä ja rauhallinen. Lennilläkin on paljon lempinimiä kuten: Lenski, Lenski-poni, Lempi-Lenni, Lennart jne. 

Yläkuvassa Lennillä on talvikarva, joka on todella tumma verrattuna Lenskin kesäkarvaan. Alla vertailun vuoksi kuva viime kesältä.


 Tänä vuonna Lenski klipattiin, joten loimia on näillä pakkasilla tarvittu. Pitää ottaa Lennistä teille hieman tuoreempi kuva.