Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chico. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chico. Näytä kaikki tekstit
tiistai 10. kesäkuuta 2014
torstai 6. maaliskuuta 2014
Kuulumisia
Heips!
Käytiin viime viikonloppuna Ikeassa, ja nyt on kaninkin kammarissa keväisen merihenkinen sisustus:
Käytiin viime viikonloppuna Ikeassa, ja nyt on kaninkin kammarissa keväisen merihenkinen sisustus:
Joo-o, hieman huvittavaa, kun kanilla on noin hieno matto. Puolustuksekseni sanon, että se on 100 % puuvillaa, konepestävä, maksoi vain kolmisen euroa ja tummaa värivaihtoehtoa ei ollut. Nyt sopii sitten kaninkin residenssi yhteen olohuoneen sisustuksen kanssa. :D
Ystäväni Mirvan koira Pomppis on täällä hoidossa ainakin viikonlopun yli. Lisäksi Chicokin on meillä tämän iltapäivän kyläilemässä. Käytiin poikaystävän ja koikkujen kanssa oikein pitkällä lenkillä. Sää oli kiva, tyyni ja melkein aurinkoinen, ja olin niin viikonloppufiiliksissä - kunnes tajuntaan palasi se ikävä tieto, että huomenna on kahdeksan aamu kouluun.
Koirien fiilikset on edelleen hyvin raukeat, Pom nuokkuu tyynyllään ja Chico on vallannut pörrömaton, sen lempipaikan täällä meillä. Chicolla ei meinannut pysyä silmät auki, kun valokuvia nappasin.
Väsynyt koira = onnellinen koira.
torstai 16. tammikuuta 2014
Pörröinen koira ♥ pörröinen matto
Chico on meillä hoidossa. Se on aamupäivän aikana kulkenut lähinnä kahden pisteen väliä: makuuhuoneessa, pörrömatolta toiselle. Chico rakastaa pörrömattoja. Varmasti mukavan pehmeitä ja silleen.
Valokuvaamisen päälle Chico ei sen sijaan ymmärrä. Aina, kun kaivan kameran esiin, se omaksuu lievästi pitkästyneen ilmeen. Joskus se on jopa alkanut huokailla teatraalisesti, kuin sanoakseen, että "hei, älä ny viitti, ihan oikeesti..."
Juu. Koirakuumeeni on vain kasvanut, kun hyvä ystäväni Hanna-Katariina hankki itselleen isovillakoinranpennun, Whiskeyn (Zanita's Oblivion). Toinen on niin söpö! Ja lähes kaikilla lähipiirissäni on oma koira, paitsi minulla. Minulla on vaan muiden koirat hoidossa silloin tällöin. Itseasiassa elättelen toiveita, että saisin joskus tulevaisuudessa sitten Whiskeytäkin tänne meille hoitoon. Mitä enemmän hoitokoiria, sitä karvaisempaa elämä on.
Ja juuri äsken päätin, että Chico on niin lutunen, että en palautakaan sitä äidille tänään. Tämä on koirakidnappaus. Koira pysyy täällä huomiseen asti. Muaahhahahhaaaa.
Valokuvaamisen päälle Chico ei sen sijaan ymmärrä. Aina, kun kaivan kameran esiin, se omaksuu lievästi pitkästyneen ilmeen. Joskus se on jopa alkanut huokailla teatraalisesti, kuin sanoakseen, että "hei, älä ny viitti, ihan oikeesti..."
Juu. Koirakuumeeni on vain kasvanut, kun hyvä ystäväni Hanna-Katariina hankki itselleen isovillakoinranpennun, Whiskeyn (Zanita's Oblivion). Toinen on niin söpö! Ja lähes kaikilla lähipiirissäni on oma koira, paitsi minulla. Minulla on vaan muiden koirat hoidossa silloin tällöin. Itseasiassa elättelen toiveita, että saisin joskus tulevaisuudessa sitten Whiskeytäkin tänne meille hoitoon. Mitä enemmän hoitokoiria, sitä karvaisempaa elämä on.
Ja juuri äsken päätin, että Chico on niin lutunen, että en palautakaan sitä äidille tänään. Tämä on koirakidnappaus. Koira pysyy täällä huomiseen asti. Muaahhahahhaaaa.
lauantai 29. kesäkuuta 2013
Vauhdin hurmaa
Kävin tuossa muutama päivä sitten katsomassa äidin ja Chicon agilitytreenejä. Chicolla oli kauhea hööki päällä, joten kaikki kuvat siitä ovat yhtä sumeaa vilinää. Tietysti omasta mussukastaan haluaa aina sanoa näin, mutta sanonpa kuitenkin: jos Chico malttaisi kuunnella vähän enemmän, siitä voisi tulla tosi taitava agilityssä. Se on hirveän nopea ja ketterä, ja hyppyvoimaa löytyy.
Se myös näytti nauttivan olostaan esteillä, vaikka sää oli tukalan kuuma. Omien ratavuorojen välillä pidettiin tosin pitkät tauot, se varmasti auttoi karvapörhölän oloa. Vaan oli treenien jälkeen kyllä niin väsynyt piski, että enpä ole moista nuutumusta ennen nähnyt tällä energiapommilla.
Vähän myös puhuttiin äidin kanssa, että syksyllä minä voisin käydä Chicon kanssa ainakin yhden agilitykurssin. Innostuin ehdotuksesta heti. Agility näytti huisin hauskalta, ja olisi kiva päästä kokeilemaan sitä. Siinä saa kätevästi samalla liikuntaa sekä koira, että omistaja. Eli siis syksyä innolla odotellessa... *-*
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Ohituskoulutus
Hei vaan!
Chico tuli meille eilen ylläriyökylään. Äidilläni oli tänään aikainen työvuoro, joten otin piskin meille, niin äiti saa nukkua pidempään ja lisäksi koikun ei sitten tarvitse olla koko päivää yksin. Aamulenkin jälkeen syötiin aamupalaa meidän parvekkeella. Chico selvästi arvostaa betonilattian viileyttä, sen karvahaalarit kun on vähän liian kuumat näihin celcius-asteisiin.
Nyt kun on päivitetty koiruuden turhanpäiväisempiä kuulumisia, siirryn tämän postauksen varsinaiseen asiaan: ohituskoulutukseen. Uskon nimittäin, että siitä, mitä nyt kerron, voi olla hyötyä muille saman ongelman kanssa painiville koiranomistajille.
Meidän Chico, tuo pieni karvahanurinen kullanmuru, on nimittäin alkanut rähistä muille koirille. Osittain se on varmasti hormonien aiheuttamaa uhoa, mutta enimmäkseen luulen sen johtuvan Chicon omasta epävarmuudesta. Se selvästi pelkää isompia koiria. Se on ollut aivan pennusta asti vähän ujo luonne.
Äiti ilmottautui siis Chicon kanssa ihan kunnon ohituskurssille, jossa ihan aito ja oikea koirankouluttaja antoi neuvoja ja käytännön vinkkejä ohittamiseen. Minäkin osallistuin hyvin valaisevalle aloitusluennolle, ja kävin myös seuraamassa yhtä käytännönharjoituskertaa, jotta osaan toimia Chicon kanssa oikein lenkkeilyttäessäni sitä. Koulutuksestahan ei ole paljoa apua, jos vain yksi yrittää saada uusia oppeja piskin päähän, mutta muut sitä ulkoiluttavat antavat sen yhä räksyttää muille koirille.
Sain kurssin aloitusluennolta monia ihan mielettömän hyviä vinkkejä, joita aion todellakin soveltaa sitten joskus oman koirani koulutukseen. Samoin aion pienestä pitäen soveltaa siihen tätä menetelmää, jota nyt toteutamme Chicon kanssa.
Ohituskoulutus on oikeasti hyvin yksinkertaista; se vaatii vain pohjatonta kärsivällisyyttä. Koira oppii jonkun käytösmallin pysyvästi vasta, kun se on toistettu 8000 kertaa jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, jossa tuota käytöstä voidaan toivoa. Haukkumattomuuden suhteen tämä tarkoittaisi siis 8000 onnistunutta toistoa koirapuistossa, metsäpolulla, asvalttitiellä, omassa kotona, metrossa, bussissa, kaikissa niissä muissa kodeissa, jossa koira vierailee... valmista ei siis tule ikinä. Tuo kuulostaa masentavalta, mutta ei se oikeastaan sitä ole, koska jo muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen Chico on todellakin edistynyt ja huimasti. Välillä pääsemme kokonaisia lenkkejä ilman, että se haukahtaa kertaakaan. Välillä taas on vaikeampaa. Onnistumiseen vaikuttaa tietenkin toisen koiran reaktio; jos sekin alkaa haukkua, Chico lähtee helpommin mukaan. Sanonpa kuitenkin suurta ylpeyttä hehkuen, että tänään aamulenkillä kaksi pienempää koiraa räksytti kyllä Chicolle, mutta meidän koikku ei päästänyt ääntäkään. ♥
Entäs miten koulutus toimii käytännössä? Tässä yksinkertaiset step-by-step ohjeet.
1) Etsi koirasi motivaatio. Useimmat koirat motivoituvat ruoasta, toisille riittää palkinnoksi lempilelu. Käytettävien makupalojen tulee oikeasti olla vaikka sisäfilettä tarvittaessa; niidenhän pitää olla houkuttelevampia, kuin se toinen koira. Me käytämme Chicolle nakkia. Makupalat kannattaa pilkkoa tosi pieniksi, ettei koira tule heti alkuun täyteen; kun vatsa on liian täysi, motivaatio nameja kohtaan laskee. Koiralle ei myöskään kannata antaa tuhtia ruokakupillista juuri ennen lenkkiä. Koiran päivittäistä ruoka-annosta pitäisi osata pienentää namien verran, ettei koira pääse lihomaan. Chicolla ongelma on onneksi päinvastainen, koska sen pitäisi saada hieman lisää painoa.
2) Makupalat kannattaa pitää sellaisessa paikassa, että saat palkattua koiraa nopeasti. Avara tasku tai ihanan ysärimäinen vyölaukku toimivat hyvin. On tärkeää, että nami tulee tarpeeksi äkkiä. Palkkaamistekniikoita kannattaa harjoitella molemmilla käsillä.
3) Valitse koirallesi sana, joka kertoo, kun se tekee oikein. Me käytetään ytimekkään yksinkertaista sanaa "hyvä". Kehusanan tulee aina olla täsmälleen sama, lyhyt ja nopea, ei mitään "hieno poika hyvin meni super mega bra guuguguu", koska se vain riehaannuttaisi koiraa lisää.
4) Kun kohtaatte lenkillä toisen koiran, toimi nopeasti. Kun olette vielä kaukana, ja koirasi vasta katsoo toista koiraa rauhallisesti, sano "hyvä" ja anna sitten nami. Koiralle halutaan opettaa, että toisen koiran näkeminen ja rauhassa katsominen onkin kiva asia, ja siitä saa namin palkakseen. On tärkeää, että koira ehdollistuu siten, että kehu edeltää palkkaa, sillä koulutuksen myöhemmissä vaiheissa jokaisen kehun jälkeen ei enää anneta namia, vaan palkkausväliä harvennetaan. Koira kuitenkin toistaa haluttua käytöstä siinä toivossa, että edes joskus saa naminsa. Aluksi kannattaa kuitenkin palkata ahkerasti, useamman kerran minuutissa. Liian pitkä palkkausväli johtaa koiran huomion herpaantumiseen ja epätoivottuun käytökseen. Ei kannata lannistua, vaikka koira sortuisi haukkumaan. Väärin toimivaa koiraa ei palkita, eikä toruta, jatketaan vaan matkaa ja seuraavan koiran kohdalla uusi yritys.
5) Kun lähestytte toista koiraa, jatka samaan malliin. "Hyvä" ja nami, "Hyvä" ja nami aina kun koirasi vain katsoo toista koiraa rauhallisesti ja haukkumatta. Jos vain mahdollista, kannattaa aluksi kiertää toinen koirakko hieman kauempaa, ja pienentää sitten turvaväliä koiran edistyessä.
6) Jossain vaiheessa - toiset koirat oppivat hitaammin, toiset nopeammin - koirasi oppii niin kutsutun "autowatch" -reaktion, suomennettakoon se "juoruamiseksi". Kun koirasi näkee toisen koiran ulkona, se tarjoaa sinulle itse katsekontaktia namin toivossa. Koira siis "juoruaa" sinulle, että hei, tuolla on toinen koira. Lopulta ulkoiluttajan ei tarvitse enää pitää silmällä lähestyviä koiria, koska koira tekee sen itse puolestasi. Aina koirasi tarjotessa katsekontaktia toisen koiran nähtyään, palkkaa se kehusanalla ja namilla.
7) Jatka tätä samaa metodia koirasi elämän loppuun saakka. Kuten jo aiemmin mainitsin, sen pitäisi käydä aikaa myöten helpommaksi, kunhan koirasi oppii "juoruamaan", ja myös namin antamista harvennetaan koiran edistymisen mukaan. Koiran pitää kuitenkin välillä saada nami, vaikka ohittaminen sujuisi jo hyvin, koska se huomaa nopeasti, ettei toivottu käytös kannata, jos siitä ei ikinä saa palkkaa.
Ja siinä se. Toivottavasti tästä olisi hyötyä muille koirien ystäville! :)
Chico tuli meille eilen ylläriyökylään. Äidilläni oli tänään aikainen työvuoro, joten otin piskin meille, niin äiti saa nukkua pidempään ja lisäksi koikun ei sitten tarvitse olla koko päivää yksin. Aamulenkin jälkeen syötiin aamupalaa meidän parvekkeella. Chico selvästi arvostaa betonilattian viileyttä, sen karvahaalarit kun on vähän liian kuumat näihin celcius-asteisiin.
Nyt kun on päivitetty koiruuden turhanpäiväisempiä kuulumisia, siirryn tämän postauksen varsinaiseen asiaan: ohituskoulutukseen. Uskon nimittäin, että siitä, mitä nyt kerron, voi olla hyötyä muille saman ongelman kanssa painiville koiranomistajille.
Meidän Chico, tuo pieni karvahanurinen kullanmuru, on nimittäin alkanut rähistä muille koirille. Osittain se on varmasti hormonien aiheuttamaa uhoa, mutta enimmäkseen luulen sen johtuvan Chicon omasta epävarmuudesta. Se selvästi pelkää isompia koiria. Se on ollut aivan pennusta asti vähän ujo luonne.
Äiti ilmottautui siis Chicon kanssa ihan kunnon ohituskurssille, jossa ihan aito ja oikea koirankouluttaja antoi neuvoja ja käytännön vinkkejä ohittamiseen. Minäkin osallistuin hyvin valaisevalle aloitusluennolle, ja kävin myös seuraamassa yhtä käytännönharjoituskertaa, jotta osaan toimia Chicon kanssa oikein lenkkeilyttäessäni sitä. Koulutuksestahan ei ole paljoa apua, jos vain yksi yrittää saada uusia oppeja piskin päähän, mutta muut sitä ulkoiluttavat antavat sen yhä räksyttää muille koirille.
Sain kurssin aloitusluennolta monia ihan mielettömän hyviä vinkkejä, joita aion todellakin soveltaa sitten joskus oman koirani koulutukseen. Samoin aion pienestä pitäen soveltaa siihen tätä menetelmää, jota nyt toteutamme Chicon kanssa.
Ohituskoulutus on oikeasti hyvin yksinkertaista; se vaatii vain pohjatonta kärsivällisyyttä. Koira oppii jonkun käytösmallin pysyvästi vasta, kun se on toistettu 8000 kertaa jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, jossa tuota käytöstä voidaan toivoa. Haukkumattomuuden suhteen tämä tarkoittaisi siis 8000 onnistunutta toistoa koirapuistossa, metsäpolulla, asvalttitiellä, omassa kotona, metrossa, bussissa, kaikissa niissä muissa kodeissa, jossa koira vierailee... valmista ei siis tule ikinä. Tuo kuulostaa masentavalta, mutta ei se oikeastaan sitä ole, koska jo muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen Chico on todellakin edistynyt ja huimasti. Välillä pääsemme kokonaisia lenkkejä ilman, että se haukahtaa kertaakaan. Välillä taas on vaikeampaa. Onnistumiseen vaikuttaa tietenkin toisen koiran reaktio; jos sekin alkaa haukkua, Chico lähtee helpommin mukaan. Sanonpa kuitenkin suurta ylpeyttä hehkuen, että tänään aamulenkillä kaksi pienempää koiraa räksytti kyllä Chicolle, mutta meidän koikku ei päästänyt ääntäkään. ♥
Entäs miten koulutus toimii käytännössä? Tässä yksinkertaiset step-by-step ohjeet.
1) Etsi koirasi motivaatio. Useimmat koirat motivoituvat ruoasta, toisille riittää palkinnoksi lempilelu. Käytettävien makupalojen tulee oikeasti olla vaikka sisäfilettä tarvittaessa; niidenhän pitää olla houkuttelevampia, kuin se toinen koira. Me käytämme Chicolle nakkia. Makupalat kannattaa pilkkoa tosi pieniksi, ettei koira tule heti alkuun täyteen; kun vatsa on liian täysi, motivaatio nameja kohtaan laskee. Koiralle ei myöskään kannata antaa tuhtia ruokakupillista juuri ennen lenkkiä. Koiran päivittäistä ruoka-annosta pitäisi osata pienentää namien verran, ettei koira pääse lihomaan. Chicolla ongelma on onneksi päinvastainen, koska sen pitäisi saada hieman lisää painoa.
2) Makupalat kannattaa pitää sellaisessa paikassa, että saat palkattua koiraa nopeasti. Avara tasku tai ihanan ysärimäinen vyölaukku toimivat hyvin. On tärkeää, että nami tulee tarpeeksi äkkiä. Palkkaamistekniikoita kannattaa harjoitella molemmilla käsillä.
3) Valitse koirallesi sana, joka kertoo, kun se tekee oikein. Me käytetään ytimekkään yksinkertaista sanaa "hyvä". Kehusanan tulee aina olla täsmälleen sama, lyhyt ja nopea, ei mitään "hieno poika hyvin meni super mega bra guuguguu", koska se vain riehaannuttaisi koiraa lisää.
4) Kun kohtaatte lenkillä toisen koiran, toimi nopeasti. Kun olette vielä kaukana, ja koirasi vasta katsoo toista koiraa rauhallisesti, sano "hyvä" ja anna sitten nami. Koiralle halutaan opettaa, että toisen koiran näkeminen ja rauhassa katsominen onkin kiva asia, ja siitä saa namin palkakseen. On tärkeää, että koira ehdollistuu siten, että kehu edeltää palkkaa, sillä koulutuksen myöhemmissä vaiheissa jokaisen kehun jälkeen ei enää anneta namia, vaan palkkausväliä harvennetaan. Koira kuitenkin toistaa haluttua käytöstä siinä toivossa, että edes joskus saa naminsa. Aluksi kannattaa kuitenkin palkata ahkerasti, useamman kerran minuutissa. Liian pitkä palkkausväli johtaa koiran huomion herpaantumiseen ja epätoivottuun käytökseen. Ei kannata lannistua, vaikka koira sortuisi haukkumaan. Väärin toimivaa koiraa ei palkita, eikä toruta, jatketaan vaan matkaa ja seuraavan koiran kohdalla uusi yritys.
5) Kun lähestytte toista koiraa, jatka samaan malliin. "Hyvä" ja nami, "Hyvä" ja nami aina kun koirasi vain katsoo toista koiraa rauhallisesti ja haukkumatta. Jos vain mahdollista, kannattaa aluksi kiertää toinen koirakko hieman kauempaa, ja pienentää sitten turvaväliä koiran edistyessä.
6) Jossain vaiheessa - toiset koirat oppivat hitaammin, toiset nopeammin - koirasi oppii niin kutsutun "autowatch" -reaktion, suomennettakoon se "juoruamiseksi". Kun koirasi näkee toisen koiran ulkona, se tarjoaa sinulle itse katsekontaktia namin toivossa. Koira siis "juoruaa" sinulle, että hei, tuolla on toinen koira. Lopulta ulkoiluttajan ei tarvitse enää pitää silmällä lähestyviä koiria, koska koira tekee sen itse puolestasi. Aina koirasi tarjotessa katsekontaktia toisen koiran nähtyään, palkkaa se kehusanalla ja namilla.
7) Jatka tätä samaa metodia koirasi elämän loppuun saakka. Kuten jo aiemmin mainitsin, sen pitäisi käydä aikaa myöten helpommaksi, kunhan koirasi oppii "juoruamaan", ja myös namin antamista harvennetaan koiran edistymisen mukaan. Koiran pitää kuitenkin välillä saada nami, vaikka ohittaminen sujuisi jo hyvin, koska se huomaa nopeasti, ettei toivottu käytös kannata, jos siitä ei ikinä saa palkkaa.
Ja siinä se. Toivottavasti tästä olisi hyötyä muille koirien ystäville! :)
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
torstai 21. maaliskuuta 2013
Chicon vauva- ja teinikuvia
Heips!
Chico on edelleenkin suloinen kuin nallekarhu (ja ainakin yhtä pörheä), mutta se oli pienenä niin i-hu-na, että haluan jakaa kanssanne muutamia vauva- ja teiniajan kuvia. Kuvat ovat suunnilleen kronologisessa järjestyksessä, alkaen siitä päivästä, jona Chico saapui luoksemme parin kilon painoisena pötkylänä, ja päättyen herran 1-vuotissynttäripäivän kuviin. ♥
Chico on edelleenkin suloinen kuin nallekarhu (ja ainakin yhtä pörheä), mutta se oli pienenä niin i-hu-na, että haluan jakaa kanssanne muutamia vauva- ja teiniajan kuvia. Kuvat ovat suunnilleen kronologisessa järjestyksessä, alkaen siitä päivästä, jona Chico saapui luoksemme parin kilon painoisena pötkylänä, ja päättyen herran 1-vuotissynttäripäivän kuviin. ♥
Tästä kuvasta näkee vähän, että Chicolla oli vaavina vihreät silmät!
Loppukesän pönäkkä hauvavauva. ♥
Syksymmällä Chico muuttuikin ketuksi! Kaikki vastaantulijat aina sanoivat, että Chico näyttää ihan ketulta. :D
Höhlän näköinen teinikoira.
Ja viimeisessä kuvassa rento synttärisankari 1 w.
perjantai 25. tammikuuta 2013
Lapinkoira elementissään
Enkä nyt siis otsikolla tarkoita Lappia, porojen paimentamista enkä edes talon vahtimista (joista viimeinen lienee ainoa, johon meidän nössykällä on mitään luontaisia taipumuksia). Se on kuitenkin lupsakan kotikoiruuden kunniaksi sanottava, että lumi on todellakin sen elementti. Kesällä tulee helposti liian kuuma, sen verran komeat villahousut herralla on.
Maastossa Chico on aivan verraton vuorivuohi. Se hyppii, juoksee ja kiipeilee kaikki kalliot, polut, rungot ja ojat hyvin varmatassuisesti. Mikään ei vedä vertoja sille puhtaalle riemulle, jota tämä piski kokee, kun sen päästää metsässä irti hihnasta. Koirapuistossa ei ole yhtään niin kivaa; kyllä Chico tietää, milloin on aidat ympärillä. Kun päästän Chicon vapaaksi, se saattaa alkuun juosta pitkään suuria ympyröitä aivan riemuissaan.
Tänään herraskoira oli kuitenkin verrattain rauhallisella tuulella, joten sain napsittua siitä muutamia kuviakin. Minulla on aivan uusi, minulle erittäin hieno kamera, jota en tosiaankaan osaa käyttää. Oli kuitenkin jännää edes yrittää. :D
Ja tässä siis kuvia minun ja Chicolin tämänpäiväiseltä metsäretkeltä.
Minusta on muuten aika mielenkiintoista, että hihnassa ollessaan Chico ei juurikaan kuuntele minua, mutta sen ollessa täysin vapaana voin luottaa siihen. Tänäänkin tuli toinen koira metsässä vastaan, Chico lähti jo juoksemaan lujaa sitä kohti, mutta kun huusin "tänne", se kääntyi ympäri ja tuli luokseni. Ja istuipa vielä aivan kiltisti aloillaan sen aikaa, että sain napsautettua hihnan kiinni. Ehkä sillä on jokin vaisto, joka kertoo, että jos se ei tottele, se ei enää pääse riehumaan vapaana... :D
Siinäpä kaikki tällä kertaa.
~ Caramea
Maastossa Chico on aivan verraton vuorivuohi. Se hyppii, juoksee ja kiipeilee kaikki kalliot, polut, rungot ja ojat hyvin varmatassuisesti. Mikään ei vedä vertoja sille puhtaalle riemulle, jota tämä piski kokee, kun sen päästää metsässä irti hihnasta. Koirapuistossa ei ole yhtään niin kivaa; kyllä Chico tietää, milloin on aidat ympärillä. Kun päästän Chicon vapaaksi, se saattaa alkuun juosta pitkään suuria ympyröitä aivan riemuissaan.
Tänään herraskoira oli kuitenkin verrattain rauhallisella tuulella, joten sain napsittua siitä muutamia kuviakin. Minulla on aivan uusi, minulle erittäin hieno kamera, jota en tosiaankaan osaa käyttää. Oli kuitenkin jännää edes yrittää. :D
Ja tässä siis kuvia minun ja Chicolin tämänpäiväiseltä metsäretkeltä.
Uuden kamerani jänniä tarkennusominaisuuksia! Todella taiteellinen kuva, eikö vain. ;)
"Annamunjomennäannamunjomennäannamunjo..."'
Minusta on muuten aika mielenkiintoista, että hihnassa ollessaan Chico ei juurikaan kuuntele minua, mutta sen ollessa täysin vapaana voin luottaa siihen. Tänäänkin tuli toinen koira metsässä vastaan, Chico lähti jo juoksemaan lujaa sitä kohti, mutta kun huusin "tänne", se kääntyi ympäri ja tuli luokseni. Ja istuipa vielä aivan kiltisti aloillaan sen aikaa, että sain napsautettua hihnan kiinni. Ehkä sillä on jokin vaisto, joka kertoo, että jos se ei tottele, se ei enää pääse riehumaan vapaana... :D
Siinäpä kaikki tällä kertaa.
~ Caramea
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Esittelyssä koiruuksia, lintusia sekä Maailman Valtiatar
Hei vaan kaikille!
TASSUT TEEKUPISSA -kirjoittajakööriin liittyy nyt vielä yksi höpisijä, nimittäin minä, nettinimeltäni Caramea, oikealta nimeltäni Mari. Asun Helsingissä, opiskelen ammattikorkeakoulussa ja sydämeni sykkii eläinten lisäksi kaikelle kauniille ja tyttömäiselle. Varsinaisen estetiikkaan keskittyvän pääblogini löydät täältä: New Vogue Children. Harrastuksiini kuuluvat maalaaminen, piirtäminen, kirjoittaminen, historian opiskelu omatoimisesti sekä haaveilu ja haihattelu.
Ja sen enemmittä höpinöittä siirtykäämme illan päätähtiin, elämäni eläimiin. ♥
Rotu: Kääpiöluppakorvakani
Ikä: 4 vuotta
Väri: luonnonkeltainen, joskin turkissa liikaa tuhkaisuutta (ai kenen mielestä, ei minusta ainakaan!)
Kutsumanimet: Odessa, Dessa, Depsukka, Puppa, Pup, Puppers, Duppers, Mamman Oma Kulta...
Ammatti: Maailman Valtiatar
Luonne: Odessa on viimeistä karvaa myöten ehta kanidiiva. Älkää käsittäkö väärin; se on mitä ihanin, lempein ja seurallisin kani... kun vain sille päälle sattuu. ;) Luonnetta siis löytyy.
Suurimman osan ajasta Odessa on hyväntuulinen, ja tällä tuulella ollessaan se on todella rakkaudenkipeä neitokainen. Pahantuulisena se taas saattaa näykkäistä jopa minua, vaikka useimmiten sille riittää mielenilmauksena pelkkä "bitch slap", eli läimäytys etutassuilla - ehtaan diivan tyyliin.
Odessa on lähes aina vapaana, jos olen kotona. Se on todellakin osa perhettä. Minulla on aina tapana sanoa, että Odessa on sekoitus kissaa ja koiraa kanin hahmossa; seurallinen kuin koira, oman arvonsa tunteva kuin kissa ja kanin muotoinen paketti.
Odessa juttelee paljon, kertoen selvästi, millä mielialalla nyt ollaan. Iloisena se sanoo "ynh ynh ynh", joskus syödessään tai ollessaan mietteliäs se sanoo toteavaan sävyyn "pup", ja vihaisena se murisee "mrrrhh!". Kanit eivät siis todellakaan ole mitään mykkiä otuksia, kuten ehkä voisi kuvitella!
Odessa rakastaa silityksiä ja rapsutuksia, ja seuraa keittiössä vierestä, kun teen ruokaa (odotellen mahdollisesti putoavia namipaloja jotka kadottaa parempiin suihin). Jos taas katson TVtä, hyppää se viereeni sohvalle silitettäväksi, tai vain kylkeenki makoilemaan.
Kanisteri keksii myös kaikenlaisia jäyniä, näistä sen suosikki on tietenkin alkaa nakertaa jotain, mitä ei missään nimessä saisi. Vaan sellainen on kanin luonto. Ruokaa Odessa rakastaa todella tulisesti, erityisherkkua on kuivattu ruisleipä ja erilaiset marjat ja hedelmät.
Odessainen myös tuntee oman nimensä. Se tietää, milloin sitä torutaan, mutta osaa myös tulla luokse kutsusta, ja viime kuukausina olen myös opettanut sen hyppäämään viereeni sohvalle pyynnöstä. Sanon pyynnöstä, koska Odessa tottelee minua vain, jos sitä sattuu huvittamaan. Diiva mikä diiva.
Rotu: Suomenlapinkoira, paimensukuinen
Ikä: 3 vuotta
Väri: parkki
Kutsumanimet: Chico, Ziko, Zikou, Pojelo, Chiicolii, Ziippana...
Ammatti: Valikoivan kuulon kehittämisen pääinsinööri
Luonne: Chico on syntyjään iloinen tapaus. Ulkona se on hyvin energinen, mutta kotona osaa ottaa rennosti.
Chico on todella älykäs; olen opettanut sille liudan hauskoja temppuja, esimerkiksi "kumarra" ja "gimme five". Tällä hetkellä yritän opettaa sitä murjottamaan käskystä. :D Chicolla on tosin hyvin valikoiva kuulo; lenkillä ei välttämättä kuule käskyjä, kun tuo tuulikin niin kovaa puhaltaa ja kaikkialla on kiinnostavia hajuja...
Meidän Ziippana on vähän nössö. Se oli pentueensa rauhallisin (lue: säälittävin) pentu, ja aikuisenakin hieman taipuvainen epävarmuuteen. Tämä näkyy etenkin siinä, että itseä isommat koirat pelottavat, ja niille pitää sanoa räyh. Myös paukkuarkuus on hällä paha, mutta tämä on käsittääkseni hyvin yleinen koirien ongelma. Tälle vuodelle haettiin eläinlääkäristä rauhoittavia napuja, ja onneksi niiden avulla ei tarvinnut stressata.
Chico on myös loputtoman hellyydenkipeä. Jos sitä erehtyy rapsuttamaan kerran, se tulee jatkossa tökkimään kuonollaan, että "silitä nyt lisää".
Agilityssä ja tokossa Chipa on sen sijaan hyvinkin reipas. Onneksi äitini jaksaa harrastaa Chicon kanssa kaikkea, kun koira niin nauttii aktiivisuudesta. Chico on tosiaan äitini koira, mutta se on minulla usein hoidossa, usein myös ilman syytä, ihan vaan koska minä haluan sen yökylään luokseni. Käytän koiruutta myös lenkeillä, jos äitini kaipaa siihen apua. Ja totta kai tämä on minulle mielettömän rakas piski, vaikkei omani olekaan. ♥
Laji: undulaatti
Iät: Lumina 3 vuotta, Dominick täyttää huomenna 7 kuukautta
Värit: Lumina on tavallinen harmaa, Dominick koboltin sininen
Kutsumanimet:
Lumina: Lumi, Luminaattori, Alkuperäinen Angry Bird, Höyhenpallo
Dominick: Domi, Domsku, Domskuukkeli, Doominiick, Pikku Nugetti
Ammatit:
Lumina: Alkuperäinen Angry Bird
Dominick: Koko kansan kullannuppu
Luonteet:
Lumina: Lumina on todella pahansisuisin koskaan tapaamani lintu, ja minulla on sentään ollut yhteensä yhdeksän undulaattia. Ostimme Luminan 1,5-vuotiaana, ja sen alkuperäinen nimi oli Pikku-Myy, mikä kuvaa sitä oikein hyvin. Ollessaan hyvällä tuulella Lumina on todella hellä Dominickille, se sukii Domin hyöheniä ja yleensä ne istuvat aina vierekkäin. Mutta jos Domilla on jotain, mitä Lumi haluaa, esimerkiksi paikka keinussa tai herkkuruokaa, Lumi ajaa Domin pois röyhkeästi. Olin aivan varma, ettei Lumina ikinä kesyyntyisi, mutta niin vain loputtoman kärsivällinen poikaystäväni on saanut sen tulemaan kädelleen, nykyään jopa ilman namipalaa. Harmi vain, että Lumina tulee kädelle vain nokkiakseen kättä niin kovaa, kuin pystyy - se todella saa jopa aikaan pieniä naarmuja silkalla ilkeyden voimalla. Vitsailemme, että Lumina on alkuperäinen vihainen lintu, ja Rovio varasti idean siltä. :D
Dominick: Domisku taas on Luminan täydellinen vastakohta. Se kesyyntyi helposti, tulee mielellään sormelle, ei koskaan pure, vain nakertelee hellästi (siinä on iso ero; Domi ei tee koskaan haavoja). Domi ei myöskään koskaan ilkeile Luminalle, harvoin pistää edes hanttiin, vaikka ehkä aihetta olisi. Toisaalta, jos Domi olisi yhtään pippurisempi, se ei varmaan pystyisi ollenkaan elämään Luminan kanssa. Dominick on myös meitä ihmisiä kohtaan hyvin seurallinen. Se katselee häkistä asunnon tapahtumia, ja lauleskelee paljon. Domi on kertakaikkiaan todellinen pieni kullannuppu. Kutsumme sitä Nugetiksi, koska se on niin lämpöinen ja pehmeä silittää. ♥
Rotu: Papillon
Ikä: 9 vuotta
Väri: valkoinen-ruskea
Kutsumanimet: Pomppis, PomPom, Pompelo, Hömpynpömpyn, Pomppi...
Ammatti: Itsensävakavastiottaja
Luonne: Pom on energinen, loputtoman energinen. Ulkona sen mielipuuhia ovat kaikelle liikkuvalle räyhääminen ja käpyjen jahtaaminen. Kuten Chico, se osaa onneksi ottaa sisätiloissa rauhallisesti - yleensä. Välillä iskee rieha ja räyhä, ja sitten pitää leikkiä kovaäänisesti ja hyvin "vakuuttavasti" muristen. Oikeasti se kuulostaa vain totaalisen hassulta ja suloiselta, ja naurattaa kaikkia, mutta Pom ottaa itsensä niin vakavasti, ettei edes ymmärrä, että sille nauretaan. ♥
Pompelo on myös todella älykäs. Se kuuntelee koko ajan pää kallellaan, jos sille juttelee, ja ymmärtääkin suuren osan kuulemastaan. Katsekontakti on sillä aivan upea, se hakee sen itse automaattisesti (toisin kuin vaikka meidän Chico). Sen kaikilla leluilla on mm. erikseen nimet, jotka se tuntee - tämä on minusta aika vaikuttavaa, sillä Pompilla on monia leluja. :D
Pom on hellyydenkipeä hieman etäiseen tapaan. Läheisten ihmistensä viereen se tykkää tunkea makoilemaan, mutta vähänkään vieraampien on pysyttävä jalan etäisyydellä. Tämä tarkoittaa sitä, että koikkua saa rapsuttaa varpaallaan, mutta ei kädellä. Sekin on lähinnä huvittavaa, mutta tietenkin Pompille aivan vakavasti otettavaa puuhaa.
Kuten Chico, myös Pomppis on minulle "vain hoitokoira". Pomppiksen omistaa hyvä ystäväni Mirva, ja välillä neiti Pom on luonani hoidossa. Mutta oma eli ei, on tämäkin pikkupiski minulle todella rakas ja ajattelin esitellä sen siltä varalta, että tulen tulevaisuudessa mahdollisesti bloggailemaan siitäkin. :)
***
Tässäpä siis esittely tämänhetkisistä elukoista. Myöhemmässä postauksessani esittelen teille joitakin jo edesmenneitä lemmikkejäni, jotka ovat liikauttaneet maailmaani suuresti olemassaolollaan.
~ Caramea
TASSUT TEEKUPISSA -kirjoittajakööriin liittyy nyt vielä yksi höpisijä, nimittäin minä, nettinimeltäni Caramea, oikealta nimeltäni Mari. Asun Helsingissä, opiskelen ammattikorkeakoulussa ja sydämeni sykkii eläinten lisäksi kaikelle kauniille ja tyttömäiselle. Varsinaisen estetiikkaan keskittyvän pääblogini löydät täältä: New Vogue Children. Harrastuksiini kuuluvat maalaaminen, piirtäminen, kirjoittaminen, historian opiskelu omatoimisesti sekä haaveilu ja haihattelu.
Ja sen enemmittä höpinöittä siirtykäämme illan päätähtiin, elämäni eläimiin. ♥
Kiaran Ihana Odessa eli Odessa
Rotu: Kääpiöluppakorvakani
Ikä: 4 vuotta
Väri: luonnonkeltainen, joskin turkissa liikaa tuhkaisuutta (ai kenen mielestä, ei minusta ainakaan!)
Kutsumanimet: Odessa, Dessa, Depsukka, Puppa, Pup, Puppers, Duppers, Mamman Oma Kulta...
Ammatti: Maailman Valtiatar
Luonne: Odessa on viimeistä karvaa myöten ehta kanidiiva. Älkää käsittäkö väärin; se on mitä ihanin, lempein ja seurallisin kani... kun vain sille päälle sattuu. ;) Luonnetta siis löytyy.
Suurimman osan ajasta Odessa on hyväntuulinen, ja tällä tuulella ollessaan se on todella rakkaudenkipeä neitokainen. Pahantuulisena se taas saattaa näykkäistä jopa minua, vaikka useimmiten sille riittää mielenilmauksena pelkkä "bitch slap", eli läimäytys etutassuilla - ehtaan diivan tyyliin.
Odessa on lähes aina vapaana, jos olen kotona. Se on todellakin osa perhettä. Minulla on aina tapana sanoa, että Odessa on sekoitus kissaa ja koiraa kanin hahmossa; seurallinen kuin koira, oman arvonsa tunteva kuin kissa ja kanin muotoinen paketti.
Odessa juttelee paljon, kertoen selvästi, millä mielialalla nyt ollaan. Iloisena se sanoo "ynh ynh ynh", joskus syödessään tai ollessaan mietteliäs se sanoo toteavaan sävyyn "pup", ja vihaisena se murisee "mrrrhh!". Kanit eivät siis todellakaan ole mitään mykkiä otuksia, kuten ehkä voisi kuvitella!
Odessa rakastaa silityksiä ja rapsutuksia, ja seuraa keittiössä vierestä, kun teen ruokaa (odotellen mahdollisesti putoavia namipaloja jotka kadottaa parempiin suihin). Jos taas katson TVtä, hyppää se viereeni sohvalle silitettäväksi, tai vain kylkeenki makoilemaan.
Kanisteri keksii myös kaikenlaisia jäyniä, näistä sen suosikki on tietenkin alkaa nakertaa jotain, mitä ei missään nimessä saisi. Vaan sellainen on kanin luonto. Ruokaa Odessa rakastaa todella tulisesti, erityisherkkua on kuivattu ruisleipä ja erilaiset marjat ja hedelmät.
Odessainen myös tuntee oman nimensä. Se tietää, milloin sitä torutaan, mutta osaa myös tulla luokse kutsusta, ja viime kuukausina olen myös opettanut sen hyppäämään viereeni sohvalle pyynnöstä. Sanon pyynnöstä, koska Odessa tottelee minua vain, jos sitä sattuu huvittamaan. Diiva mikä diiva.
Puurattaren Garaht eli Chico
Rotu: Suomenlapinkoira, paimensukuinen
Ikä: 3 vuotta
Väri: parkki
Kutsumanimet: Chico, Ziko, Zikou, Pojelo, Chiicolii, Ziippana...
Ammatti: Valikoivan kuulon kehittämisen pääinsinööri
Luonne: Chico on syntyjään iloinen tapaus. Ulkona se on hyvin energinen, mutta kotona osaa ottaa rennosti.
Chico on todella älykäs; olen opettanut sille liudan hauskoja temppuja, esimerkiksi "kumarra" ja "gimme five". Tällä hetkellä yritän opettaa sitä murjottamaan käskystä. :D Chicolla on tosin hyvin valikoiva kuulo; lenkillä ei välttämättä kuule käskyjä, kun tuo tuulikin niin kovaa puhaltaa ja kaikkialla on kiinnostavia hajuja...
Meidän Ziippana on vähän nössö. Se oli pentueensa rauhallisin (lue: säälittävin) pentu, ja aikuisenakin hieman taipuvainen epävarmuuteen. Tämä näkyy etenkin siinä, että itseä isommat koirat pelottavat, ja niille pitää sanoa räyh. Myös paukkuarkuus on hällä paha, mutta tämä on käsittääkseni hyvin yleinen koirien ongelma. Tälle vuodelle haettiin eläinlääkäristä rauhoittavia napuja, ja onneksi niiden avulla ei tarvinnut stressata.
Chico on myös loputtoman hellyydenkipeä. Jos sitä erehtyy rapsuttamaan kerran, se tulee jatkossa tökkimään kuonollaan, että "silitä nyt lisää".
Agilityssä ja tokossa Chipa on sen sijaan hyvinkin reipas. Onneksi äitini jaksaa harrastaa Chicon kanssa kaikkea, kun koira niin nauttii aktiivisuudesta. Chico on tosiaan äitini koira, mutta se on minulla usein hoidossa, usein myös ilman syytä, ihan vaan koska minä haluan sen yökylään luokseni. Käytän koiruutta myös lenkeillä, jos äitini kaipaa siihen apua. Ja totta kai tämä on minulle mielettömän rakas piski, vaikkei omani olekaan. ♥
Lumina ja Dominick
Laji: undulaatti
Iät: Lumina 3 vuotta, Dominick täyttää huomenna 7 kuukautta
Värit: Lumina on tavallinen harmaa, Dominick koboltin sininen
Kutsumanimet:
Lumina: Lumi, Luminaattori, Alkuperäinen Angry Bird, Höyhenpallo
Dominick: Domi, Domsku, Domskuukkeli, Doominiick, Pikku Nugetti
Ammatit:
Lumina: Alkuperäinen Angry Bird
Dominick: Koko kansan kullannuppu
Luonteet:
Lumina: Lumina on todella pahansisuisin koskaan tapaamani lintu, ja minulla on sentään ollut yhteensä yhdeksän undulaattia. Ostimme Luminan 1,5-vuotiaana, ja sen alkuperäinen nimi oli Pikku-Myy, mikä kuvaa sitä oikein hyvin. Ollessaan hyvällä tuulella Lumina on todella hellä Dominickille, se sukii Domin hyöheniä ja yleensä ne istuvat aina vierekkäin. Mutta jos Domilla on jotain, mitä Lumi haluaa, esimerkiksi paikka keinussa tai herkkuruokaa, Lumi ajaa Domin pois röyhkeästi. Olin aivan varma, ettei Lumina ikinä kesyyntyisi, mutta niin vain loputtoman kärsivällinen poikaystäväni on saanut sen tulemaan kädelleen, nykyään jopa ilman namipalaa. Harmi vain, että Lumina tulee kädelle vain nokkiakseen kättä niin kovaa, kuin pystyy - se todella saa jopa aikaan pieniä naarmuja silkalla ilkeyden voimalla. Vitsailemme, että Lumina on alkuperäinen vihainen lintu, ja Rovio varasti idean siltä. :D
Dominick: Domisku taas on Luminan täydellinen vastakohta. Se kesyyntyi helposti, tulee mielellään sormelle, ei koskaan pure, vain nakertelee hellästi (siinä on iso ero; Domi ei tee koskaan haavoja). Domi ei myöskään koskaan ilkeile Luminalle, harvoin pistää edes hanttiin, vaikka ehkä aihetta olisi. Toisaalta, jos Domi olisi yhtään pippurisempi, se ei varmaan pystyisi ollenkaan elämään Luminan kanssa. Dominick on myös meitä ihmisiä kohtaan hyvin seurallinen. Se katselee häkistä asunnon tapahtumia, ja lauleskelee paljon. Domi on kertakaikkiaan todellinen pieni kullannuppu. Kutsumme sitä Nugetiksi, koska se on niin lämpöinen ja pehmeä silittää. ♥
Beau Savage Madamoidelle eli Pomppis
Rotu: Papillon
Ikä: 9 vuotta
Väri: valkoinen-ruskea
Kutsumanimet: Pomppis, PomPom, Pompelo, Hömpynpömpyn, Pomppi...
Ammatti: Itsensävakavastiottaja
Luonne: Pom on energinen, loputtoman energinen. Ulkona sen mielipuuhia ovat kaikelle liikkuvalle räyhääminen ja käpyjen jahtaaminen. Kuten Chico, se osaa onneksi ottaa sisätiloissa rauhallisesti - yleensä. Välillä iskee rieha ja räyhä, ja sitten pitää leikkiä kovaäänisesti ja hyvin "vakuuttavasti" muristen. Oikeasti se kuulostaa vain totaalisen hassulta ja suloiselta, ja naurattaa kaikkia, mutta Pom ottaa itsensä niin vakavasti, ettei edes ymmärrä, että sille nauretaan. ♥
Pompelo on myös todella älykäs. Se kuuntelee koko ajan pää kallellaan, jos sille juttelee, ja ymmärtääkin suuren osan kuulemastaan. Katsekontakti on sillä aivan upea, se hakee sen itse automaattisesti (toisin kuin vaikka meidän Chico). Sen kaikilla leluilla on mm. erikseen nimet, jotka se tuntee - tämä on minusta aika vaikuttavaa, sillä Pompilla on monia leluja. :D
Pom on hellyydenkipeä hieman etäiseen tapaan. Läheisten ihmistensä viereen se tykkää tunkea makoilemaan, mutta vähänkään vieraampien on pysyttävä jalan etäisyydellä. Tämä tarkoittaa sitä, että koikkua saa rapsuttaa varpaallaan, mutta ei kädellä. Sekin on lähinnä huvittavaa, mutta tietenkin Pompille aivan vakavasti otettavaa puuhaa.
Kuten Chico, myös Pomppis on minulle "vain hoitokoira". Pomppiksen omistaa hyvä ystäväni Mirva, ja välillä neiti Pom on luonani hoidossa. Mutta oma eli ei, on tämäkin pikkupiski minulle todella rakas ja ajattelin esitellä sen siltä varalta, että tulen tulevaisuudessa mahdollisesti bloggailemaan siitäkin. :)
***
Tässäpä siis esittely tämänhetkisistä elukoista. Myöhemmässä postauksessani esittelen teille joitakin jo edesmenneitä lemmikkejäni, jotka ovat liikauttaneet maailmaani suuresti olemassaolollaan.
~ Caramea
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)