keskiviikko 25. syyskuuta 2013

3 kissaa + koira

Olin viime viikon koiravahtina isovanhempieni pikkukoiralle, ja koska koulutyöt vaativat kotiutumista viikonlopuksi, otin koiran mukanani meille, kolmen kissan asuttamaan kaksioon.

Ava on tottunut kissoihin: sen pentukodissa kolmen pikkupennun kanssa telmi myös vähän vanhempi kissarouva. Tykkään kertoa todistamaani tapahtumaa, jolloin Avan kaksi muuta sisarusta usuttivat kissan jahtamaan itseään, Avan itse ollessa pentukopassa nokosilla. Kissan vilistäessä kopan ohi Ava sinkoaakin pystyyn ja nappaa kissaa hännästä. Näin tottunut Ava on siis kissoihin..

Omat kissani eivät ole tottuneet koiriin. Sissi on tehnyt kerran pentuna tuttavuutta Avaan, jolloin koira itsekin oli turhan latautunut litiumakku-pentu, mikä ei tietenkään ollut hyvä yhdistelmä sillä meidän happivaje-poikamme käy muutoinkin hitaalla ja on arka. Sydärihän siinä tuli sitten Sissille.

Chichu ei ole koskaan törmännyt koiriin. Ja Sentti(-Pentti) ei myöskään.


Olemme kämppiksen kanssa juuri tuoneet koiran meille, Ava on vielä valjaissa ihan vain, että kissat saavat itse rauhassa tajuta asian. Ava ei ollut moksiskaan, seisoi vain vieressä. Kissanruoka kyllä houkutteli jo heti ensiminuuteista.

Päästimme koiran irti kotvasen kuluttua, eikä mitään. Kissat tietty vähän pälyilivät ja mielellään hakeutuivat paikoille - ikkunalaudalle ja pöydälle - minne koira ei päässyt.

Yöksi eristimme kissat ja koiran, koira nukkui kanssani ja kissat saivat loppukämpän itselleen - toisin sanoen kämppikseni sängyn.

Viikonloppu sujui hyvin, syvää luottamustahan niiden välille ei syntynyt, Sentti mielellään machoili Avalle, kun Ava sitä vähän aristeli. Sissi jopa kössi kinkun leivältäni Avalle, ja Chichu oli oma itsensä jääkuningattarena, jonka valta-asemaa ei mikään tässä maailmassa hetkauta.



Sissi ei ollut ihan varma joka käänteessä mikä tuo ympäriinsä pyörivä olento oikein on..



Mutta onhan Ava kuitenkin nätti? Se on tiibetinspanielin ja jackrusselin ristetytys ja tytöllä taitaapi ikää olla seitsemän vai kahdeksan vuotta?

Tässä nyt kaikki tältä erää, pahoittelen jäätävää laiskuuttani bloggailuun.
 - Cchuboi ja katit

Ei kommentteja: